Kun tekee mieli

Tekee jatkuvasti mieli jotain. Ei niinkään herkkuja, niistä sain tarpeekseni viimeviikkoisten hiilihydraattiövereiden jälkeen (jotka pistivät mahan kiertämään aika metkasti). Mutta siis tekee mieli syödä jotain. Olin niin tohkeissani, kun kaupasta sai halvalla omenoita ja porkkanoita. Pidän ns. kovista ruuista, esimerkiksi juuri edellämainituista, joita pitää todella pureskella. Kaverit naureskelivatkin minulle, kun kannoin ostoskassia suojelevasti sylissäni. Mutta olin iloinen! Hedelmiä ja vihanneksia!

Tarkoitukseni oli eilen ja tänään vain rentoutua ja kerätä energiaa tulevia reissuja varten. Mutta en osaa vain makoilla vuoteellani lukemassa kirjoja. Haluaisin koko ajan mussuttaa jotain! Ei vihannesten ja hedelmien popsiminen niin haitallista olisi, mutta kun ei ole tippaakaan nälkä. Tekee vain mieli.

Olen jo ennenkin maininnut, kuinka onnellinen olen asioista, joita olen reppureissuillani oppinut. Nykyään nautin tavattomasti esimerkiksi salaateista ja vihanneksista, joita en ennen juurikaan syönyt. Lisäksi olen hullaantunut tiettyihin aineksiin, joita en ole koskaan ennen käyttänyt! Valkosipuli ja aprikoosi muun muassa. Muutenkin nautin enemmän terveellisistä ruokailutavoista. Matkailun aikana huomaa, kuinka kroppa janoaa kasviksia ja proteiinia. Kananmunistakin on tullut suuri herkuttelunlähde, oijoi!

"Juhla-ateria" ja aikamoinen nautinto!

Mutta yksi asia minua harmittaa älyttömästi. Jos minulla on jotain ruokaa, yritän syödä sen mahdollisimman nopeasti pois. Aivan kuin ruoka loppuisi kesken ja minä nääntyisin nälkään! Ei tällä rasvavarannolla ole siitä huolta. Mutta oli kyseessä sitten päärynät tai pastasalaatti (tai kuten viime viikolla kaksi jättipussia sipsejä, yyhhhh), niin ahmaisen kaiken vikkelään. Kaikki, mikä poikkeaa nuudeleista, on nopeasti vatsassa.

Minun on vaikea saada päästäni pois ajatus, että jos ruokaa on jäljellä, sen voi laittaa talteen ensi kertaa varten. Pikemminkin olen vetäissyt ruuan nopeasti niin, että en a) edes oikeastaan maista mitään b) käsitä syömäni ruuan määrää c) vahingossakaan huomaa olevani niin täynnä etten voisi syödä annosta loppuun. KÄSITTÄMÄTÖNTÄ! Ja aivan perseestä koko ajattelumalli.

Olen jonkin aikaa heitellyt omenaa kädestä toiseen. Ennen kuin aloitin kirjoittamaan tätä tekstiä, olin aivan varma että haluan ahmaista sen. Mutta totesin, että jos minun tekee sitä mukamas niin hirmuisesti mieli, niin maltan varmaan odottaa, kunnes olen saanut tekstin valmiiksi. Ja miltä minusta nyt tuntuu? Naurettavalta. Joudun neuvottelemaan itseni kanssa omenan syönnistä, vaikkei minun sitä oikeasti tee edes mieli :D

Lopputulos: Valokuva omenasta ja sitten reppuun talteen odottamaan nälkäisempää hetkeä.

PS. Eihän kuvasta kunnolla näe, mutta siinä on tämän hetkisen hostellini takapiha ;) Vehreää ja (kohtuullisen) lämpöistä!