Olen talvi-ihminen, mutta en talviurheilija. Minulle mahtava talvipäivä on riekkumista lumessa ja sen jälkeen kääriytymistä peiton alle kaakaon kera. Mikäli talvella urheilen, se tarkoittaa treeniä kuntosalilla tai uimista sisätiloissa. En tiedä pahempaa kuin kuntoilua ulkona: kauhean hikinen olo yhdistettynä viimaan ja pakkaseen. Hyh!
Vaikka reissaan talvella, mieleni ei ole muuttunut ulkoiluharrastuksesta. Joten kun ensimmäiset lumet laskeutuivat, heivasin minä kaikki ajatukset juoksemisesta. Ihastuin - todella ihastuin - lenkkeilyyn, mutta vielä enemmän kammoan jäätä ja hyytävää ilmaa. Mitä olen siis viikon päivät tehnyt? Oleskellut sisällä lukemassa kirjoja tai katsomassa televisiota.
Tätäkö varten lähdin pois Suomesta?
Jättäessäni juoksemisen päiväohjelmasta minulle jäi hirveästi aikaa muulle. Pääasiassa ajattelulle. Ja ajattelen jatkuvasti ruokaa. Mietin, mitä herkkuja haluaisin syödä, kuinka paljon haluaisin syödä ja kuinka mahtavaa olisi vain syödä. Toisin sanoen ruoka hallitsee päivärytmiäni.
Rankan päivän jälkeen ostin sipsipussin, jonka ahmin muutamassa minuutissa. Ensimmäiset maistiaiset olivat taivaallisia, mutta lopulta söin vain syömisen ilosta. Eilen hain kaupasta suklaalevyn, joka sekin oli vain tyhjä foliokääre hetken päästä. Sama tarina: olen tottunut syömään kerralla kaiken, joten söin nytkin. Vaikka huomasin ajattelevani, että olen tyytyväinen jo muutamasta haukkauksesta.
Pahin vaihe painonpudottajalle on, kun laihduttaminen on pääosassa arkea. Jos en mieti ruuansyömistä, mietin kropan pienentymistä. Olenko todella laihtunut, onko mahastani lähtenyt edes hieman ihraa? Mihin lopputulokseen ajatuksissani päädynkään, seuraavaksi alan pohtimaan tulevaa ateriaa, joka vaihtoehtoisesti a) olisi niin terveellinen, että maha todella pienentyisi tai b) olisi niin herkullinen, etten ajattelisi vähään aikaan ruokaa. Tällaista kehää mieleni kiertää.
Mutta olen huomannut pieniä muutoksia. Vatsani on kenties hieman pienempi kuin aiemmin. Kaksoisleuka (tai kolmois-) ei erotu aivan samalla tavalla enää. Mikä tärkeintä, tunnen itseni mukavammaksi omassa kropassani. Olen luultavasti yhä vanhassa vaatekoossani, mutta kannan vartaloani uudella tavalla. Reppureissausvaatteet saattavat olla hieman löysemmät!
Onneksi minulla on paljon uutta nähtävää ja koettavaa. Ehkä maailma kaappaa minut pauloihinsa niin, että unohdan kaiken herkullisen, mahtavan ja lumoavan ruuan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti