"I really regret that run." - Said no one. Ever.

Yllätin itseni kunnolla osallistumalla terveysjuoksutapahtumaan. Ja miten ihmeessä se tapahtui? Olin laahustamassa kohti jokea, jonka varrella yleensä lenkkeilen. Täällä hölkkäilee aina paljon ihmisiä, mutta nyt oli oikein ihmispaljous! Ja miehiä oransseissa Staff-paidoissa! Ja vesipiste! Mitäs tämä...Eräs työmies selvensi minulle, että kyseessä on puolimaraton, jonka tarkoituksena on muistuttaa kaikille terveysliikunnasta yms. Juoksijoilla olikin numerot paidoissaan, ei mitään tietoa maksoiko osallistuminen jotain.

Mutta päätin syöksyä mukaan! Ja oli niin mahtavaa että! Muiden hölkätessä rinnalla oma into juoksemiseen selvästi kasvoi, ja olinkin aivan ähkypoikkikuollut kun pääsin maaliin. Ja en edes juossut todellakaan koko puolimaratonia, kun hyppäsin vasta osasta matkasta mukaan. Mutta oli upea tunne ylittää maaliviiva. Ja maaliviivan ympärille oli rakennettu oikea festivaali! Juoksijoille tarjottiin ilmaista juotavaa ja erilaisia härpäkkeitä (itse otin mukaan mm. hikirannekkeen, jonka sisällä voi pitää kännykkää. Olenkin kaivannut tällaista!)

Olen aiemmin harrastanut joukkuelajeja ja rakastanut niitä. Mutta ikinä ennen en ole kokenut tällaista voitonriemua ja todellista tsemppaamista. Nyt tiedän, etten tule kyllästymään lenkkeilyyn - sillä sitä pelkään eniten. Tämä tuntuu niin hyvältä.

Mutta en näe laihtumistani. Kirjoitin aiemmin, että juoksusortsini ovat nyt liian isot. Niin ovat myös lempisortsini! En ollut käyttänyt lemppareitani muutamaan viikkoon ja kun pistin ne eilen päälle, ne putosivat päältä. Kyllä! Ja vaikka tämä on mahtava todiste laihtumisesta, harmittaa se minua suunnattomasti - kyseessä on kuitenkin lempivaate.

Mutta niin, en huomaa muutosta vartalossani. Monta kertaa olen huokaillut vaa'an perään, kun siitä pystyisi niin helposti tsekkaamaan, onko jotain tosissaan tapahtunut. Samat reidet hankaavat yhteen, sama maha pomppii ees taas. Ongelmakohdissa ei mitään uutta. Olen jopa suunnitellut maksavani kerran salille, jotta voisin käyttää vaakaa! Oikiat ongelmat mulla.

Olen reissannut maailmalla nyt kolmisen kuukautta. Olen paremmassa kunnossa kuin moniin vuosiin. Ja ihastun itseeni ja lenkkeilyyn päivä päivältä enemmän.

Laihduttaminen reissatessa

Koko blogini pointti on se, kuinka ihminen voi reppureissata ja pudottaa painoaan. Tai ylipäätänsä, voiko niin tehdä? Kuinka se toimii? Voiko matkailija onnistua? Miten laihdutuksen huomaa? Huomaako sitä?

Kun kotona yritin pudottaa kiloja - paino sanalla yrittää - oli suurena apunani vaaka. Maailman näppärin keksintö! Vaakaa katsomalla huomaa heti, onko takana onnistunut viikko vai onko tullut mokattua. Ei tarvinnut turhia mittailla, hops vaan vaa'alle ja tuloksia tsekkaamaan! Mutta nyt joudun pärjäämään ilman inhottavaa, tarkkaa ja rehellistä ystävääni. Nyt ei lasketa sadan gramman pudotuksia. 

Olen ottanut tavakseni hölkätä. Vihaan, inhoan, kammoksun hölkkäämistä. Tai niin ennen ajattelin. Nyt siitä on tullut oikeastaan pakkomielle! Aamulla herään, laitan juoksukamat päälleni ja lähden ulos. Se on oikeastaan aika helppoa, kun mieli ei ole vielä virkeä enkä edes tajua lähteväni minnekään! Ihan vain vahingossa olen ulkona ja hölkkäilen. Ja vaikka en ikinä, ikinä uskonut sanovani tätä: jollain tavalla nautin hölkkäämisestä!

Olen jäänyt kiinni hölkkäämiseen. Aamu lähtee loistavasti käyntiin, kun ulkoilen ensin tunnin. Haha! Onko tämä mahtava vai vielä mahtavampi alku painon pudottamiseen? Innostus urheiluun! Ja kuinka nopeasti ihmisen keho tottuukaan muutokseen: huomaan hengittäväni selvästi helpommin ja paremmin kuin aloittaessani kävelyt ja lenkkeilyt. Siinä vasta tsemppaus vauhdin lisäämiseen!

Mutta niin, palatakseni alkuperäiseen aiheeseeni: miten huomaat, että paino putoaa?

Minusta kuvani peilissä ei näytä yhtään erilaiselta. Mutta kiitos sortseille, jotka auttoivat minua huomaamaan laihtumisen: joudun pitämään pöksyistäni kiinni hölkätessäni, etteivät ne putoaisi! Se on uskomatonta, sillä ostin nuo sortsit lähtiessäni maailmalle, ja ne olivat silloin ehkä jopa liian kireät! Hymyilyttää, kovasti hymyilyttää. Olenko laihtunut vaiko? Jotenkin taktisesti en halua hankkia uusia sortseja tilalle, sillä ne muistuttavat minua siitä, kuinka nopeasti kroppa voikaan pienentyä.  (Taino, ei minulla ole rahaakaan uusiin sortseihin... Heh...)

Kun aloittaa laihtumisen, se voi tapahtua todella nopeasti. Melkein huomaamatta.

Tänään päätin viettää hölkättömän aamun jalkoja lepuuttaakseni. Ja mitä tapahtuikaan? Mieleni ja kehoni kaipaa lenkkipolulle. Minä kaipaan hölkkäämistä. D'oh.

Tulen, syön ja lähden

Herrajumala kuinka kallista ruoka on. Valitettavaa mutta totta! Kyllä opiskeluaikoinakin se tuntui riipaisevan lompakkoa, mutta silti riitti rahaa viiniin ja herkkuihin. Saatoin jopa pihistää ruokarahoista, jotta minulla olisi käteistä sipsipussiin ja suklaalevyyn. Olenko ainoa tähän syyllistynyt? Eeen kai?

Mutta ruoka. Ruoka ruoka ruoka. Täällä joka kulmauksessa on kahviloita, ravintoloita, pikaruokapaikkoja. "Mutta ei minulla ole rahaa niihin", tuumin itsekseni. "Suuntaanpa siis ruokakauppaan hakemaan jotain näppärää." Häähähähä, jekkuhan sekin on! Kaupassa pyöriessäni huomaan hintojen hipovan pilviä. Hedelmät, vihannekset, liha, kana... Minulla ei oikeasti olisi varaa mihinkään täällä! Ostan välttämättömimmän (banaania, omenoita, jogurttia, jauhelihaa, makarooneja) ja raahaudun ulos kaupasta.

Pakko myöntää, reppureissaaminen on kenties yksi parhaista tavoista aloittaa laihdutus. Kun ei ole rahaa ruokaan, niin sitä ei syö! Kirjoitan tätä nauru mielessä, mutta toisaalta pieni epätoivo painaen. Kun mää tykkään siitä ruuasta. Mutta täällä olen huomannut, että ihminen tarvitsee oikeasti ruokaa aika vähän.

Kerronpa hieman ruokatavoistani ennen laihdutusta:
Ensinnäkin ruoka on jotain todella hyvää, todella rasvaista ja todella lihottavaa. Turha unelmoidakaan salaateista, sillä niitä ei näy lautasen lähellä. Lappaan lautasen niin täyteen kuin vain saa, olipa minulla suuri tai pieni nälkä. On itse syömisen aika. Ahdan ruokaa suuhuni hirveällä vauhdilla oikeastaan edes maistamatta mitään. Minulle ruokailu ei ole ikinä ollut pyhitetty hetki: olen kuin lapsi, joka syö rivakasti jotta pääsee jatkamaan muita hommiaan. Yleensä syönkin samalla kun luen, olen koneella tai katson telkkaria. En millään tavalla nauti tauosta ruokailla, vaan hirmuisella kiireellä tulen, syön ja lähden.

Olen aina miettinyt, mikä on ollut syynä lihomiseeni. Yleensä pullukoiden taustalla on eronneet vanhemmat, huono parisuhde, heikko itsetunto, piiloutumisen halu tms. Mutta minä olen elänyt suhteutettuna täydellisen onnellisen elämän ilman pahempia välirikkoja tai suruja. Joten miksi painan enemmän kuin kaksi normaalipainoista ihmistä?

Itse asiassa vasta kirjoittaessani tänne entisistä ruokailutavoistani tajuan, että syynä ovat juuri syömistottumukseni. En ole ikinä oppinut nauttimaan ruokahetkestä niin kuin normaalipainoiset. Tämä taitaa olla todellinen oivalluksen hetki. Olen lihava, koska en osaa hidastaa ruokailunkaan ajaksi. Olkoon se suurin opetukseni.

Kuinkako toimin nykyään?
Yritän tosissani nauttia ruokailusta. Ja panostaa vain syömiseen. Ei tietokonetta, ei kirjaa, ei mitään turhakkeita. Istun alas lautaseni kanssa, yritän rauhoittua ja pysyä paikoillani seuraavat minuutit. Vaikka jalkani jatkuvasti vipattavat ja haluavat tekemään jotain muuta, nautin hetkestäni ruuan parissa. Ruokaa ei tarvitse olla paljoa lautasella, kunhan se on ainoa huomion arvoinen tekijä. Ja minä tosissani nautin syömisestä. Miksi en voi siis omistaa hetkeä vain oikealle, terveelliselle syömiselle?

Läskiksihän se meni.

Urakan aloitus siis. Valitsin huonon viikon aloittaa painonpudotuksen, sillä edessä oli vaellusretki läheiselle vuorelle. Ystäväperhe kustansi ruuat. Mikä siis tarkoitti kaikkea ihanaa ja hyvää: hampurilaisia, pitsaa, karkkia, sipsejä, kaikenlaisia herkkuja... Huomasin ajattelevani, että NYT PITÄISI KIELTÄYTYÄ, mutta en sanonut "ei." Damn me!

Plussaa kuitenkin on, että päivien aikana tuli reippailtua kunnolla! Minulla on niin huono kunto, että vuorelle kiipeäminen tuntui jokaisessa lihaksessa. Olin vielä alkuviikosta aloittanut lenkkeilyn, minkä seurauksena jaloissa tuntui valmiiksi pistelyä. Tällä hetkellä tuntuu jaloissa ja kunnolla! Toisaalta tämä kipu on ihanaa - ainakin tiedän, että olen tehnyt jotain.

Näin infoiskuna: vihaan liikkumista. Rakastan lukemista peiton alla villasukat jalassa. Urheilusta tulee loistofiilis, mutta liikkeellelähtö on kamalaa. Pallopeleistä olen aina pitänyt! Mutta reissussa semmoiset jäävät vähemmälle, kun ei ole vakituista ystävää mukana pelaamassa. Onneksi täällä tutustuu ihmisiin, ja toivottavasti saan jotkut houkuteltua kanssani jalkapallomatsiin! Kunhan mahani ei hyllyisi liikaa pallon perässä madellessa.

Vihaan lenkkeilyä ja hölkkäämistä, mutta jälkikäteen on aina niin hyvä olo, että tiedän kyllä jatkavani urheilua. Ruokailutapoja täytyy muuttaa. Tosiaan ääni päässäni huutaa, kun olen syömässä jotain huonoa ja epäterveellistä. Olisin varmasti laihtunut vaellusretkellä, jos herkut olisivat jääneet vähemmälle. Muttakun eivät jääneet.

Mutta ei ressiä! Pyrin ajattelemaan painonpudotusta mahdollisimman rennosti. Kaikki alkaa aina jostain, ja minulla alkoi tästä. Asenne on korkealla, suunta ylöspäin ja paino alaspäin!

Muistutuksena itselleni

What is a healthy weight loss?

Eat a lot of these if you want to lose weight:

- Chicken, fish and meat.

- Vegetables, vegetables, vegetables.

Eat these reasonably:

- Berries and fruit.

- Grease / fat.

- Potatoes, pasta and rice.

- Bread.

Do not eat these when you want to lose weight:

- Sweet snacks.

- Savoury snacks.

Alku aina pahin, eikö?

"Tänään-on-loppuelämäni-ensimmäinen-päivä"-päivä! Ajattelin aloittaa urakkani kunnon vanhanaikaisella pessimistisyydellä! Kaikki mikä on pielessä ajatuksessa "on hyvä idea laihduttaa reppureissatessaan!"

Ensimmäinen ongelma: Raha-ruoka -ongelma.

Tottahan toki minulla on rahaa halpaan ruokaan. Mutta pyörin tällä hetkellä maassa, jossa kasvisten ja hedelmien järkyttävän kallis hinta aiheuttaa kylmiä väristyksiä. Pieni probleema. Se halpa ruoka, jota söin opiskellessa - makaronit, yleensäkin valkoisen vehnän tuotteet - ovat kiellettyjen listalla. Ja rakastan niiiin paljon kotona tehtyä pasta-annosta. Eikä se maksaisikaan kamalasti. Mutta ei voi mitään, täytyy löytää ratkaisu!

Toinen ongelma: Hostellien tarjoama ilmainen aamupala.

Oikeasti sen ei pitäisi olla ongelma. Olenhan köyhä ja käytän kaikki mahdollisuudet syödä ilmaiseksi! Mutta oijoijoi, hostellien aamupala koostuu pääasiassa vaaleasta paahtoleivästä, ylimakeista marmelaadeista ja muroista. Ei ole hyväksi laihdutukselle tämä. Mitä voi köyhä tyttö tehdä...

Kolmas ongelma: Urheilu ilman hikeä!

Kuulostaa hassulta, eikös? Tarkoitan siis: kannan mukanani 60 litran rinkkaa, ja minulla ei ole todellakaan ylimääräisiä vaatteita mukana. En haluaisi ostaakaan uusia, sillä ne eivät kuitenkaan mahtuisi rinkkaani mukaan. Joten ratkaistavana on, miten käyttää vanhoja vaatteitani sekä liikuntaan että kaikkeen muuhun!

Siinä ongelmani pieneksi hetkeksi. Eli ainakin vuodeksi. Tästä on hyvä lähteä kauppaan katsomaan, onko kasvisten hinta kärsinyt inflaatiota tai mitä.

Tästä se lähtee! Käytän pois makaroonit jotka aiemmin ostin, ja sitten alkaa vehnästä kieltäytyminen! Tai ainakin vähentäminen.

Havahtuminen mahdollisuuteen

Tervehdykset ja kumarrukset! Nämä ovat minun muistiinpanoni ja kannustukseni. Tämä on painonpudotukseni.

Se ei ollut oikeastaan herääminen tai tajuaminen. Pikemminkin vain ymmärtäminen.

Olen kaukana kotoa, täällä ketään ei tunne minua. Kukaan ei kysy, mitä teen ja miksi teen.

Tämä on mahdollisuuteni muuttaa elämäni suuntaa, syömistottumuksiani ja maailmankatsomustani.
Tämä on mahdollisuuteni muuttaa itseni.

Tästä se lähtee. Welcome on board!