Läskiksihän se meni.

Urakan aloitus siis. Valitsin huonon viikon aloittaa painonpudotuksen, sillä edessä oli vaellusretki läheiselle vuorelle. Ystäväperhe kustansi ruuat. Mikä siis tarkoitti kaikkea ihanaa ja hyvää: hampurilaisia, pitsaa, karkkia, sipsejä, kaikenlaisia herkkuja... Huomasin ajattelevani, että NYT PITÄISI KIELTÄYTYÄ, mutta en sanonut "ei." Damn me!

Plussaa kuitenkin on, että päivien aikana tuli reippailtua kunnolla! Minulla on niin huono kunto, että vuorelle kiipeäminen tuntui jokaisessa lihaksessa. Olin vielä alkuviikosta aloittanut lenkkeilyn, minkä seurauksena jaloissa tuntui valmiiksi pistelyä. Tällä hetkellä tuntuu jaloissa ja kunnolla! Toisaalta tämä kipu on ihanaa - ainakin tiedän, että olen tehnyt jotain.

Näin infoiskuna: vihaan liikkumista. Rakastan lukemista peiton alla villasukat jalassa. Urheilusta tulee loistofiilis, mutta liikkeellelähtö on kamalaa. Pallopeleistä olen aina pitänyt! Mutta reissussa semmoiset jäävät vähemmälle, kun ei ole vakituista ystävää mukana pelaamassa. Onneksi täällä tutustuu ihmisiin, ja toivottavasti saan jotkut houkuteltua kanssani jalkapallomatsiin! Kunhan mahani ei hyllyisi liikaa pallon perässä madellessa.

Vihaan lenkkeilyä ja hölkkäämistä, mutta jälkikäteen on aina niin hyvä olo, että tiedän kyllä jatkavani urheilua. Ruokailutapoja täytyy muuttaa. Tosiaan ääni päässäni huutaa, kun olen syömässä jotain huonoa ja epäterveellistä. Olisin varmasti laihtunut vaellusretkellä, jos herkut olisivat jääneet vähemmälle. Muttakun eivät jääneet.

Mutta ei ressiä! Pyrin ajattelemaan painonpudotusta mahdollisimman rennosti. Kaikki alkaa aina jostain, ja minulla alkoi tästä. Asenne on korkealla, suunta ylöspäin ja paino alaspäin!