Ja nyt itse "tuloksiin". Kuuri toimii. Olo on mahtava! Ja tämä on lievästi ilmaistuna, sillä olen paljon energisempi ja iloisempi kuin aloittaessani Nälkälakon. Aluksi oli haastavaa treenata useasti päivässä, mutta siihen tottui nopeasti ja nyt oikein odotan tulevia lenkkejä! Polvi hieman temppuili liian rankkojen treenien seurauksena, mutta otin asiasta opikseni ja nyt kuntoilen rauhallisemmin. Viime päivät ovat menneet kävellessä. Kropassa en huomaa juurikaan muutoksia, paitsi että pohkeeni ovat vahvistuneet hillittömästi! Ja niistä on kenties hieman läskiäkin sulanut.
Ruokailun suhteen olen lepsunut ja se harmittaa. Alunperin ravinnoksi oli tarkoitettu kananmunat, pikanuudelit ja kenties jokunen hedelmä. Kuin vahingossa ruokani on monipuolistunut ja melkein herkistyin palauttaessani kasvikset ruokalistalle. Nautinkin nyt aivan eri tavalla terveellisistä ruuista. Hyvä opetus! Eli oikeastaan ei harmitakaan (lepsuminen terveellisyyden puolelle kuulostaa aika kivalta.)
Pitäisi kylläkin opetella nämä lautaskoot uusiksi, painonpudotuksen alussa hallitsin sen hyvin mutta Nälkälakon aikana suurensin huomaamatta annoksia. Mahan ollessa pinkeä kuin pallo jokin on syömisessä pielessä. Itse asiassa vaihdan nyt lopullisesti projektin nimeksi Tehokuuri, sillä nälkä ei ole vaivannut ollenkaan! Onko se sitten hyvä vai huono, siitä en tiedä...
Sallin itselleni juustopalat aamuisin proteiinipitoisuuden takia. Juuston syöminen on myös hillinnyt herkkukaipuuta. Viikon aikana olen repsahtanut kerran (yleishuonon fiiliksen seurauksena söin viisi paahtoleipää monen sentin paksuisen maapähkinäkuorrutteen kera, äsh) ja sen lisäksi olen syönyt vehnäkeksejä. Nuo ovat ainoat, jotka millään muotoa muistuttavat herkuista. Minulle on tarjottu suklaata, jäätelöä ja vaikka mitä hyvää - olen aina onnistunut kieltäytymään! Hyvähyvä Sam.
Olen aina ollut huono juomaan vettä ja se olikin ensimmäinen opittava asia, kun aloitin laihduttamisen. Viimeisen viikon aikana olen juonut vettä, vettä ja vettä - ja hieman teetä ja maitoakin! Aluksi oli haastavaa ryystää vettä jatkuvasti, mutta nyt huomaan janoavani sitä entisestään. Olen tottunut juoma-annoksiin ja mahan täyttämiseen vedellä. Huono olo ei ole vaivannut, itse asiassa vesi selvästi piristää ja toimii! Alkoholia päätin olla juomatta Tehokuurin aikana ja sitä olen hieman kaivannut. Enemmän kuitenkin nautin olostani ja mahdollisuudesta aloittaa päivä lenkillä (eikä sillä perinteisellä krapulalla).
Ensimmäinen viikko tuntui hyvältä ja toimi. 12 päivää vielä jäljellä! Odotan innolla tulevia treenejä. Alla hieman kuvia aterioista, joita on tullut napsittua viikon aikana. Kuvanlaadusta syytökset webkameralle, pokkarikameralle ja kuvaajalle.
Aamupalailua paistettujen kananmunien, veden, maidon ja teen kera |
Aamupalla kananmunia, tomaattia, mangoa ♥, teetä ja vettä |
Kananmunia sipulilla ja mausteilla; näyttää hämmentävältä mutta oli niin hyvää! |
Kananmunien ja sipulin jämät, loputtomasti porkkanoita ja kurkkuakin |
Nuudelikeittoa, porkkanoita ja perinteiset juomat |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti