tiistai 26. helmikuuta 2013

Lemahtava kirjoitus

Tein aika jännän tempauksen. Edessä oli viiden tunnin lento uuteen paikkaan. Siinä ei mitään uutta ole, olenhan näiden kuukausien aikana jo tutustunut yhteen jos toiseenkin lentokoneeseen, junaan ja bussiin. Aamulla vedin runsaamman aamupalan kananmunine ja papuineen ja kipaisin lentokentälle. Nälkä kuitenkin iski muutaman tunnin odottelun jälkeen ja lähdin tutkiskelemaan lentokentän (aina yhtä ylihinnoiteltua) ruokatarjontaa. Päädyin pizzeriaan ja lihamättöön, vaikka yleensä syön pizzani kasviksilla.

Tumblr_lrmvbwdmhs1qk89obo1_500_large
weheartit
Tumblr_m1yk01vdmg1qbih6so1_500_large
weheartit
Seuraus? Uskomaton ja pakottava mahankierto seuraaviksi tunneiksi. Pitsasta on tullut meikäläiselle este; nämä muutamat kerrat kun olen reppureissullani pitsaa maistanut, on aina seurauksena ollut mahavaivat. Kroppa ei ole enää tottunut törkyruokaan - hieno, mahtava muutos! Maha täynnä ja kipeänä lentokoneeseen, jossa yllätyksekseni oli ruokatarjonta. Meni siis kaiken lisäksi hukkaan pitsarahat, hemskutti. Ei ole muuten lentokoneruoka maistunut ikinä ennen yhtä hyvältä; nams nams kalaa ja kasviksia ♥

Mutta enhän tästä ottanut opikseni. Ehdin asettua aloilleni ja kierreltyäni tänään tunteja kunnon turistina päädyin takaisin hostellille neljän tunnin päiväunille. Ateriana söin kaksi isoa pussia sipsejä. Että näin. Ja nyt, anteeksi mielikuvasta ja anteeksi huonekavereilleni, vartaloni ilmoittaa voinnistaan aikamoisilla ilmavaivoilla. Eiköhän tässä selvästi huomattu, että paska ruoka tuo paskan olon. Ja haisevan huoneilman!

Micaelaalmeida-potd_large
weheartit
Lempeää lukea muiden blogaajien tekstejä onnistuneista salikerroista ja herkullisista salaateista, kun meikäläisen tekstit panostavat lemahtavuuteen... 

Yllättävää kyllä, minua ei viimepäivien "aterioinnit" haittaa. Yksi syy on se, että epäterveellinen syöminen kosti jo takaisin mahankierrolla; en usko että hetkeen haluan syödä hiilihydraattivyöryä. Toiseksi olen liikkunut herkuttelupäivinä paljon ja ollut erittäin väsynyt; tekosyy ja vielä huono sellainen, mutta tiedän ettei paino näiden syömisten jälkeen nouse. Kolmanneksi haikailen salaattien perään. Ne ovat sitä todellista herkkua!
   
Näillä turinoilla eteenpäin! ♥ Hyvää viikonjatkoa kaikille!

PS. Haluan vielä pahoitella epätasaisesta tekstien julkaisurytmistä! Kirjoitan aina, kun olen netin äärellä, ja se onnistuu aivan liian harvoin. Toisaalta en lähtenyt kiertämään maailmaa istuakseni tietokoneella. :) Toivottavasti teitä ei haitanne liikaa!

1 kommentti:

  1. Oon niin jääny koukkuun tähän blogiin, kiitos siitä! En voi ku ihmetellä, miten pystyt tuohon kaikkeen reissaamisen ohella. Itellä on niin huono itsekuri, mulla on jotenki jääny päähän "reissussa saa herkutella" -ajatus ni ei tee hyvää ku jatkuvasti reissaa (oon myös ulkomailla tällä hetkellä) .. Mutta tsemppiä sulle jatkoon, mä haen täältä sun blogista aina välillä itelle motivaatiota! :)

    VastaaPoista