Suunnittelun huumaa

Olen niin valtavan innoissani, etten ihan tosissani meinaa pysyä nahoissa! Muutaman päivän ajan on ollut sellaista tärinäjännitystä ja tulevan odotusta. Minä, joka en normaalisti suunnittele mitään ja olen täysi nahjus, olen saanut kaikenlaisia päätöksiä tehtyä ja ne näyttävät vielä onnistuvan!

Tein oikein listan asioista,  jotka ovat myllertäneet päässä! :)

> Huhtikuun alusta alkaen asustan omassa kämpässä! Pikkuhiljaa alkaa tämä hostellielämä maistua puulta, ja moni reppureissaaja (joka viettää kuukaudenkin samassa kaupungissa) metsästää huonetta tai huoneistoa. Nyt kävi tsägä kohdallani, ja tein puolen vuoden alustavan sopimuksen huoneeseen. Ei tarvitse jakaa pientä tilaa kahdeksan ihmisen kanssa!

> Talossa, jossa tulen asumaan, on myös kuntosali ja uima-allas! En tiedä, mitä niiden käyttö mahtanee maksaa, mutta palaan mieluusti kuntosali-treenaajaksi! Olen nähnyt monia unia kuntoilusta salilla. Olenko hieman liian innoissani...?

> Kun muutan tuohon uuteen kämppään, aloitan kunnon painonpudotuksen! Mitä tämä tarkoittaa? Ensinnäkin paneutumista kuntosaliin ja uimiseen. Lisäksi teen lenkkeilystä arkea. Ja rupean todella seuraamaan syömistäni! Haluan täyttää ruokavalion kasviksilla ja hedelmillä.

> Ostan treenivihkon, johon kirjaan kaikki liikunnat, onnistumiset ja mietinnät. Aiemmilla kerroilla olen kirjannut säälittävästi muutamat ensimmäiset kuntoilukerrat ja sen jälkeen tyystin unohtanut muistiinpanot. Nyt aion hankkia niin upean (ja luultavasti tyyriin) vihkon etten vain voi jättää sitä sivuun!

> Ostan vaa'an! (Tämä on vielä suunnitteluvaiheessa, sillä mitä teen vaa'alla, kun muutan jossain kohtaa pois kämpästä? Ehkä joku voi ennemmin lainata vaakaa? Noh, katsoo tuota sitten. Nyt kuitenkin unelmoin siitä, että voisin seurailla painoani hieman tarkemmin.)

> Vuoden alkoholittomuusajatus. En osta alkoholia 12.1.2014 saakka. Eli saan juoda muiden tarjoamia juomia, mutta omia rahoja en tuhlaa moiseen. Pidän tämän ennemmin "ajatuksena" kuin "lupauksena", sillä en halua aiheuttaa itselleni paineita (ja joiden takia epäonnistuisin varmasti.) Uskon vahvasti voivani paremmin ilman alkoholia niin henkisesti kuin fyysisestikin. Sosiaalinen puoli toisaalta muuttuu aika varmasti, mutta mihin suuntaan...

> En mene lempipubiini, ennen kuin olen pudottanut yhteensä 18 kiloa projektin aikana. Pudotettuja kiloja on tällä hetkellä 12. Eli ei mikään paha välimatka. Lisäksi tuon alkoholittomuusajatuksen takia en haluakaan samantien mennä suosikkipubiini ja kohdata alkoholittomuuden haasteet. Haluan seuraavan pubnautintoni olevan palkinto elämänmuutoksen edistymisestä :)

Mutta ei hätää, vaikka asun omassa kämpässä/normalisoin arkea, reppureissaus ei jää minnekään. Sillä tuon puolen vuoden aikanakin tulee matkattua aikalailla suuntaan ja toiseen ;) Nyt on  semmoinen tsemppi päällä että naurattaa itseäkin. Muutosta, muutosta!

Muuttuva minä

weheartit

Viime aikoina olen katsonut itseäni enemmän peileistä ja ikkunoiden heijastumista. En kiellä, etten aiemminkin olisi töllistellyt itseäni kiiltäviltä pinnoilta, mutta silloin olen pääasiassa katsellut vaatteitani. Että sopivatko housut paidan kanssa, onko yläosa säädyllinen ja näkyykö missään likaa. Välillä tsekkaan että hiukset ovat vielä kohdillaan.

Mutta viime aikoina olen alkanut katsomaan minua. En sitä, millä itseni peitän tai mihin panostan aamuisin. Käydessäni vessassa saatan jäädä pidemmäksikin aikaa tuijottamaan kasvojani. Yritän löytää muutosta. Posket ovat yhä pulleat kuin marsulla ja kaksoisleuasta riittäisi jaettavaa muillekin. En voi kehua muutosta suureksi tai edes kohtuulliseksi.

Mutta ei naama samalta näytä kuin järkytysvalokuvissa huhtikuulta. Jokin on muuttunut ehdottomasti parempaan suuntaan.

Ennen meikkasin paljon, sillä vaikka silmäni ovat pienet niin ne ovat yksi (ainoista) parhaimmista piirteistäni. Meikkauksen jäädessä reissatessa vähemmälle olen tajunnut, kuinka rumaksi meikki minut tekikään. Näytin aina töhryiseltä ja humalaiselta. Olen aina ollut sitä mieltä, että ihminen on kauniimpi ilman meikkejä. Miksen omalla kohdallani toteuttanut tuota ajatusta? Onneksi reppureissaus on opettanut, kuinka kaunista on luonnollisuus.

Rintani ovat toinen hyvä piirteeni. Rintavarustukseni on täyteläinen, kerääväthän ne pirunmoisesti rasvaa ja sitä rasvaa riittää muissakin osissa kroppaani. Ennen ylpeänä pidin rintojani esillä avoimissa paidoissa. Painon putoamisen myötä pelkäsin nimenomaan rintojeni pienentymistä, ja juuri niistähän lähtikin esimmäiseksi massaa. Harmittaako se minua? Ei todellakaan!

Enää en ymmärrä, miten olen kehdannut käyttää niin avoimia vaatteita. Olen varmasti ollut törkyisen näköinen enkä vain itse sitä nähnyt. Vaikka nyttenkin, kun rintavarustus on pienentynyt, joudun usein korjailemaan paitojani peittävämmiksi. Vaikka ne ovat tavallisia t-paitoja! Onko tämä aikuistumista vai muunlaista ymmärtämistä, mutta en halua enää paljastaa ihoa.

Olen aina rakastanut ehostusjuttuja: kaula- ja korvakoruja, laukkuja, kenkiä. Ne olivat asia, joita ylipaino ei estänyt käyttämästä. Minulla onkin kotona suuri kaapillinen täynnä kaikenmaailman kenkiä. Nyt kun olen reissussa, minulla on mukanani yhdet vaelluskengät, yksi musta laukku ja yksi kaulakoru. Mitä olen jälleen oppinut? Ei ihminen tarvitse ylimääräisiä härpäkkeitä. Minä voin olla kaunis, ei pelkästään käsilaukkuni.

En huomaa kropassani vieläkään muutosta, vaikka kiloja on karissut se 12 kiloa. Siinä se maha möllöttää ja reidet hankaavat. Mutta kroppa tuntuu mukavammalta kuin ennen. Se istuu paremmin päällä, jos niin voi sanoa. Kenties kyse on vain paranevasta itsetunnosta, mutta näytän paremmalta vartalossani vaikka se ei ole muuttunut.

Eli ainakin 25 kiloa olisi vielä pudotettavaa tavoitepainoon. Se pitäisi saavuttaa viimeistään 1.3.2014, jotta ansaitsen vaellusreissun Lappiin. Mutta eiköhän hoideta homma kotiin ennen tuota maaliskuuta ;)

weheartit

★ Tavoitelista ★

wehearit

Score! -välilehteen olen koonnut saavuttamiani asioita ja tulevaisuudessa häämöttäviä tavoitteitani. Kilopudotukset ja urheiluhaasteet ovat näppärästi ymmärrettäviä, mutta joukossa on muutama poikkeava tavoite. Eikun niitä selventämään!

Aikavälillä 11.1.2013-1.3.2014 olen pudottanut 25 kiloa
Tästä pitkänajan tavoitteestani olen kirjoittanut enemmän täällä, joten selitän tämän vain pikaisesti. Pudotan painoa yhdessä kahden ystäväni kanssa, ja palkinnoksi lähdemme kesällä 2014 Lappiin vaeltamaan. Tämä on ollut saavuttamaton haaveeni jo kauan aikaa, joten sen ansaitsemiseksi teen töitä! Nyt ei selitykseksi kelpaa ainakaan liian lyhyt aika. ;)

Huomaan sovituskopissa, että pienemmät vaatteet näyttävät hyvältä päälläni.
Vaateshoppailu on yksi minua ärsyttävimmistä asioista. En muista kertaakaan, jolloin olisin mielestäni näyttänyt hyvältä sovitettavissa vaatteissa. Olen saattanut kuitenkin ostaa "ihan ok"-vaatekerran josta kotona olen pitänyt valtavasti. Sovituskopeissa mikään ei sovi päälleni. Tästä päähänpinttymästä haluan päästä eroon! Ja sitä varmasti helpottaa pudotetut kilot ja pienempi vartalo.

Kerron jollekin kasvokkain olevani tyytyväinen vartalooni/muutokseeni.
Minun on kamala vaikea puhua itsestäni muille. Tunnen itseni aina itsekeskeiseksi ja itsekkääksi. Vasta blogin myötä olen oppinut kertomaan ajattelemaan itseäni ja puhumaan teoistani ja itsestäni. Se, että sanoisin jollekin olevani tyytyväinen itseeni, tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Vielä suurempi haaste on pitää omasta vartalostani ja kertoa se myös muille! Mutta haluan kyetä siihen. Haluan saavuttaa normaalin painomäärän ja nauttia siitä. Ehkä tuolloin kykenen ilmaisemaan tyytyväisyydestäni vartalooni muillekin.

Annan ystävän tehdä kokovartalohieronnan minulle.
Kroppakompleksi. Minulla on monta ystävää, jotka ovat opiskelleet ja työskentelevät hierojina. Ja moni on tarjoutunut tekemään minulle kokovartalohieronnan ilmaiseksi. Mutta en kuuna päivänä kehtaisi suostua! Olen kyllä käynyt hieronnassa, mutta sen on aina hoitanut minulle tuntematon henkilö. Ajatus vartaloni näyttämisestä ystävälle ja se, että hän joutuisi koskemaan ihroihini... Mielikuva puistattaa ja kunnolla. Häpeän vartaloani ja en halua tuottaa ahdistusta ystävilleni sen näkemisestä ilman päällysvaatteita! Mutta kun saavutan sopusuhtaisen vartalon, aion antaa ystävän tehdä kokovartalohieronnan. Se olisi suuri saavutus minulta ja ystäväni arvostaisivat sitä.

Käyn valokuvaamossa ottamassa elämäntapamuutos-valokuvan ja valmistujaiskuvan.
Idean sain alunperin Every Step Matters -blogin Jelissalta (joka on muuten pudottanut painoa huimasti ja näyttää mielettömän hyvältä! Siinä oikea malliesimerkki.) Törkeästi nappaan ajatuksen itsellenikin! Eli kun olen saavuttanut tavoitteeni (niin fyysisesti painon pudotessa kuin myös henkisesti itsetunnon kasvaessa), varaan ajan oikein valokuvaukseen! Ja sitä varten laitatan hiukset ja meikit. Ja pukeudun nätisti! Niin sanottu prinsessapäivä ja palkinto muutokselleni.

Minulla ei ole ylioppilasvalokuvaa tai valmistujaisvalokuvaa. Tämä harmittaa suuresti vanhempiani ja sukulaisiani - myös itseäni. Kun olen normaalikokoinen, otatan valokuvan ylioppilaslakin kanssa. Reippaasti myöhässä, mutta parempi silloin kun ei milloinkaan!

Ostan vihreän juhlamekon.
Olen aina halunnut vihreän juhlamekon - ylioppilaaksi päästessäni ja valmistujaisiini etsin urakalla vihreää juhlamekkoa. Ja löysinkin monta kerrassaan täydellistä ja uskomattoman kaunista, mutta yhteenkään en mahtunut! Ja voitte uskoa, että yritin todella tunkea itseäni niihin. Mutta ei voi mitään, vihreää en saanut vaan mustaa. Tämä harmitti minua suunnattomasti, itse asiassa yksi suurimmista harmistuksenaiheistani.

Ja ylioppilasjuhlista lähtien vihreä juhlamekko on ollut pakkomielteeni! Sellaisen aion hankkia. Ja minkä yhteydessä tämä sopisikaan paremmin kuin elämänmuutoskuvan kanssa! Uusi minä, kauniit meikit ja hiukset sekä se vihreä juhlamekko. Tätä haavetta varten teen kaikkeni!

Pukeudun farkkuihin!
Näitä vaatetavoitteita minulla on (ilmeisesti) aikalailla. Ja yksinkertainen tämäkin on. En ole vuosiin pukeutunut farkkuihin, sillä jalkani ovat liian massiiviset mihin vain tiukkaan! Farkut ovat ahdistaneet minua suunnattomasti, vaikka mielestäni ne ovat aina kauniit (muiden ihmisten) päällä. Mutta kun olen normaalikokoinen, kokeilen käyttää farkkuja. Enhän välttämättä silti pidä niistä, mutta ainakin kerran pukeudun niihin ;) Ihan kokeilun vuoksi!

Käyn lenkillä miekkosen kanssa.
En pidä lenkillä käymisestä kenenkään kanssa vaan lenkkeilen aina yksin. Mutta moni ystävämieheni lenkkeilee paljonkin, joten heistä saisin varmasti seuraa. Jotenkin lenkkeily miehen kanssa on minulle haasteellisempi ajatus kuin naisen. Ja haluankin tehdä lenkkikierroksen miespuolisen kaverin kanssa! Tämä kuitenkin vasta, kun itsetuntoni ja kuntoni ovat paremmat.


Melkeinpä kaikki tavoitteet toteutuvat vasta koto-Suomessa, mutta on siihen tavoitepainoonkin onneksi aikaa. En siis turhaan stressaa tavoitelistasta, koska aion kuitenkin toteuttaa kaikki ylläolevat asiat :)

Matkaajan syömingit

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, reppureissaajan ravinto on yksinkertaista, tylsää ja halpaa. Huomasin kuitenkin, etten itsekään tarkalleen tiedä mitä tulee popsittua! Hyvä syy päiväprojektille: kuvaan päivän mittaan syömäni asiat. Moni blogaaja tekee tällaisia kirjoituksia päivittäin, tämä onkin aika hyvä tapa hoksata mitä suuhunsa pistääkään.

Sunnuntai 20.1.13

Aamupala:

Mustaherukka-jogurttia, jonka seassa on mysliä sekä teetä (kolme kupillista) ja vettä. Tämä on melko perinteinen aamupalani, paitsi ylimääräisherkkuna mysli. Jogurttia syön yleensä viitisen lusikallista. Ja olen aina sopivan täynnä lopettaessani aamupalan!

Välipalat:

Useita paloja purkkaa. Yleensä juon jonkun välipalajuoman, viime aikoina suosikiksi on noussut suklainen. Sunnuntaina ei tehnyt ollenkaan mieli välipaloja, joten pelkkä purkka passasi mainiosti. Päivän mittaan juon vettä melko lailla.

Päivällinen:
Pastaa pavuilla, vettä ja teetä. Päivälliseni koostuvat aina joko nuudeleista tai pastasta. Yleensä syön niitä tomaatti- tai valkosipulikastikkeen kera. Ystäväni lahjoitti minulle papuja, joten iloisin mielin vedin niitä ennemmin! Kulho on todella iso ja siinä on pastaa runsaasti. Vatsa täyttyy kummasti! Itse asiassa eilen meinasin mennä ruuan jälkeen päiväunille sillä tuli syötyä aikamoisesti.

"Iltapala":
Viisi karkkia. Nykyään on ennemmin sääntö kuin poikkeus, että vedän illalla muutaman karkin. Syy tähän? Ystäväni lahjoittamat karkkijämät. En yksinkertaisesti kykene heittämään niitä pois, joten vähennän niitä pikkuhiljaa. Ja tähän mennessä ei ole makeannälkä iskenyt; tuo viiden-kymmenen karkin iltasaldo poistaa hyvin herkuttelufiiliksen!

Noh, nyt kun näitä kuvia katselee, niin sairaan vähänhän minä syön. Ja epäterveellisesti. Mutta nälkä minulle iskee todella harvoin, joten en koe tarvetta suurentaa määriä (varsinkin kun päivällisen ruokamäärä on valtava) enkä toisaalta lisätä ruokakertojakaan. Aikamoinen puutostila kropalla varmaankin on, enkä ylläty erittäin vähäisestä laihtumisesta. Ehkä sitä on vaikea uskoa, mutta tällä ravinnolla pärjään hyvin :)

Kasviksia kaipaan... Enemmän henkisesti kuin fyysisesti.

Punnitaanpas hyvät ja huonot

Voin todeta ensimmäistä kertaa elämässäni, että olen pudottanut painoa (enemmän tai vähemmän) onnistuneesti yli puoli vuotta! High five! Hitaasti painoa on tippunut enkä oikeasti itse huomaa vielä oleellista eroa, mutta muut ovat huomanneet ja onhan tuo fyysinen olokin parantunut reippaasti. Eikä se kaksois(kolmois!)leuka ihan jokaisessa kuvassa vie huomiota.

Koska tämä blogi käsittelee reissaamista maailman ympäri laihduttaessa, voin ehkä näin pitkällä kokemuksella hieman tiivistää huomioitani! Seuraavat kohdat ovat vain omia huomioitani ja mielipiteitäni, ja moni reppureissaaja voi olla eri mieltä. Toivottavasti kukaan ei harmistu :)

Reissulla painonpudottamisen hyvikset ja pahikset

wehearit

Vaaka
Vaaka on sekä laihduttajan kaveri että vihollinen. Minulle oli alusta lähtien selvää, etten voi käyttää vaakaa apukeinona urakassa. Niinä harvoina kertoina, kun olen tiennyt tarkan painoni matkan aikana, olen saanut lainata tuttavan tai kuntosalin laitetta. Tästä syystä en tiedä viikottain tai edes kuukausittain muuttuvia kilojani. Omalla kohdallani tämä on tehnyt painonpudotuksesta rentoa ja huoletonta. Miksi stressata muutamien satojen grammojen muutosta? Pudotan painoa omaan tahtiini ja juuri minulle sopivassa rytmissä. Minulla ei ole viikkotavoitteita vaan lopullinen tavoite, jonka saavutan ennemmin tai myöhemmin. Laihdutan kroppani tahdissa ja se tuntuu todella hyvältä.

Toisaalta mistä ihmeestä tiedän, että etenenkö oikeaan suuntaan? Painonpudotus on kuitenkin niin hiljattaista ja rauhallista, että todellisuudessa saatan junnata samassa painossa koko ajan. Kun painoa on enemmän pudotettavana, ei tätä yleensä tarvitse pelätä. Mutta normaalipainon rajan lähestyessä vaikeutuu urakkakin. Vaaka helpottaisi huomattavasti tavoitteiden luonnissa. Lisäksi joskus on hermoja raastavaa, kun ei tiedä painoaan! Pudotetuista kiloista saa hirmuisen tsempin, mistä minä jään nyt vaille. Entä jos syön enemmän kuin ymmärränkään enkä huomaa painoni tasaantumista (tai mikä pahempaa, sen nousemista)?

Mistä pääsemmekin aiheeseen...

Syöminen
"Ruokaa tuokaa, vatsa huokaa; maha hankaa selkärankaa!" Mistähän tuokin sanonta takoutunut mieleeni. Helppoa myöntää, että reppureissaaja ei syö - tai kun se syö, niin epäterveellisesti. Ei, ei tule hamppareita tai pitsaa vedettyä. Kun sitä iänikuista nuudelia ja pastaa ja tomaattikastiketta. Halvalla kun saa niin sitähän vedetään. Reppureissaus on opettanut, kuinka paljon voikaan kaivata vihanneksia ja hedelmiä, yleensäkin terveellistä ruokavaliota. Usein sanotaan, että "Kyllä sitä terveellistä ruokaa voi ostaa, kun jättää ne epäterveelliset pois" - mutta kun en mää osta sipsejäkään! Kovasti haluaisin, mutta ihan yhtä kalliita ne ovat. Ostoslistasta on yksinkertaisesti jäänyt kaikki kallis pois. Eikä vitamiineista voida puhuakaan.

Mutta en kiellä; nuudelikuuri on niitä kiloja todella pudottanut. Kun muuttaa elämäänsä radikaalisti, on (kohtuu) helppoa muuttaa samalla elämäntapojaan ruuan suhteen. Ruokavaliota ei voi kehua terveelliseksi mutta aikamoisen puutostilan sillä saa! Luultavasti laihtuakseen saisi syödä mitä tahansa ruokaa kunhan ei syö liikaa. Minun päivittäiset ruokailuni koostuvat (niistä ilkeistä ja kirotuista) viljoista. Syön kuitenkin riittävästi, sillä harvoin minulle tulee nälkä. Ruokailuistani ovat vain jääneet kaikista pahimmat osat pois: makeat ja suolaiset herkut sekä leipä. Joulun ja uuden vuoden ajaksi sallin itselleni herkuttelut ystävieni kanssa, ja pyhien jälkeen minulle jäi hiilihydraattikierre päälle. Mutta siitä tulee nyt loppu, sillä herkkuihin en tuhlaa rahaa! Eiköhän tässä pikku hiljaa olla suuntaamassa ennen joulua olleeseen tsemppivauhtiin.

weheartit

Urheilu
Olen matkustellut sekä lämpimissä että kylmissä maissa. Olipa ilmasto mikä tahansa, urheiluni painottuu ulkona lenkkeilyyn. Muutaman hassun kerran olen (ilmaisen vierailun verukkeella) päässyt salille, mutta rutiinimaisesta kuntosaleilusta voi vain haaveilla. Lenkkeily on mukavaa, mutta välillä niiiiiin pitkästyttävää! Se on loppujen lopuksi sitä samaa hyörimistä päivästä toiseen. Ja minulla on vielä tämä itsetunnon ongelma, kun pelkään toisten (lue: parempikuntoisten) tuijotusta. Kotona kuntosalilla treenatessa tuo pelko ei minulla vaivannut, sillä keskityin täysillä treenaamiseen. Mutta ulkona musiikkikaan ei aina peitä sitä tunnetta, että häiritsen muita läsnäolollani.

Mutta oi sitä tunnetta, kun kulkee kauniilla reitillä ja hyvä biisi tahdittaa lenkkiä! Jokin aika sitten osallistuin terveysjuoksukisaan, ja kerroinkin täällä saaneeni kisasta parhaan urheilufiiliksen ikinä. Oli uskomatonta hölkätä ja juosta toisten kanssa ja kasvattaa vauhtia ja ohittaa muita ja lopulta ylittää maaliviiva! Se oli jotain niin hienoa. Yksi uuden vuoden tavoitteistani onkin juoksuharrastus, sen aloittaminen ja ylläpitäminen. Tällä hetkellä nautin pelkästä hölkkäyksestä, varsinkin kun päätän hölkätä jonkun tietyn matkan ja sitten hölkkään hieman kauemmin ja sen jälkeen olenkin puolikuollut. (Mitä tämä kertoo kunnostani?) Siinä sitä tuntee olevansa kauneimmillaan ja parhaimmillaan, treenivaatteissaan pienen voiton saavuttaneena.

Aluksi urheiluongelmana oli myös treenivaatteiden puuttuminen. En halunnut käyttää urheilussa ja normaalioloissa samoja vaatteita, mutta se oli melkein pakollista, rinkkaani ei nimittäin mahdu mitään ylimääräistä. Mutta lopulta päätin, että tätä varten uhraan aikaa ja tilaa! Nyt rinkassani on muutama vaatekerta urheilulle :)

Jälleen näppärä aasinsilta treenikuteista aiheeseen...

Vaatteet
Varmasti jokainen painonpudottaja rakastaa sitä, kun huomaa normaalivaatteidensa käyvän isoiksi. Voiko sen parempaa merkkiä laihtumisesta olla! Ainakin itselläni on uskomattoman hyvä fiilis, kun pukeudun ja housut menevät päälle ilman minkäänlaista renkutusta. Vielä parempi on, kun huomaa tarvitsevansa vyön. Aiemmin en tykännyt käyttää vöitä, mutta nykyään ne ovat kuin mitali kaulassa - omanlaisensa voitto, todiste jostain suuremmasta! Tai siis pienemmästä tässä tapauksessa ;) Paidat sulahtavat ja asettuvat mukavammin päälle, kolminkertaiset kylkimakkarat eivät estä enää mekkojen käyttöä. Enkä varmaan ole ainoa, joka kärsii yhteenhakaavista reisistä ja siitä pirunmoisesta kivusta, kun iho hankautuu rikki? Tästä syystä en ole lukemattoman moneen vuoteen käyttänyt mekkoja tai hameita. Mutta koska reiteni eivät ole yhtä multimassiiviset ja kylkeni piskuisen solakammat, kehtaan pukeutua mekkoihin! Tosin käytän sortseja sen alla, ovathan reiteni melkoisen massiiviset ja yhteenhankautuvat yhä... Parempaan ja pienempään päin kuitenkin menossa!

Mutta eihän tuo auta, että vaatteet käyvät isoiksi; pitäisi kyetä ostamaan niitä pienempiä tilalle. Koko reissuni aikana reppuuni on tullut tasan nämä vaatteet: itse ostamani urheilusortsit ja -paita sekä ystävieni ostamat mekko ja juoksuvaatteet. Aika hyvä ja pieni saldo puolelta vuodelta! En sano, ettei minun olisi tehnyt mieli ostaa lukemattomia vaatteita: sanon etten ole kyennyt. Kun normaalisti kotona raha on tiukassa niin silloin ei shoppailla, ja tämä pätee reppureissatessakin. Otin kotoani mukanani vaatteet, joilla suunnittelin pärjääväni koko pitkän seikkailuni ajan. Ja niitähän minä aion käyttää, vaikka niistä tulisi teltat päälläni ja näyttäisin Möröltä! (Ei ole muuten kaukana tuo mielikuva todellisuudesta). Suurin ongelma on se, ettei rinkassa voi kantaa monia vaatekertoja. Omistaisipa kuljetettavan vaatekaapin...

weheartit

Sosiaalinen elämä
Tämä luo ehkä suurimman ristiriidan reppureissauksen ja painonpudotuksen välillä. Reppureissaus on lähestulkoon käännös "juhlimiselle". Reppureissaajat tapaavat hostelleissa, ostavat halpaa alkoholia, juovat ja ja juovat paljon enemmän ja pitävät hauskaa. Ne reppureissaajat, jotka eivät työskentele iltaisin, alkoholisoituvat. Sosiaalinen elämä on hostelleissa parhaimmillaan ja ihmiset viihtyvät yhdessä todella paljon. Tähän mennessä olen kokenut monia ikimuistoisia iltoja nimenomaan hostelleissa ja nimenomaan alkoholin alaisena. Humala rentouttaa ja yhdistää, ainakin niin olen itse kokenut.

Alkoholista ei kuitenkaan seuraa muutamaa hauskaa kännikuvaa enempää mitään. Turhia kaloreita, humalaruokailuja, krapularuokailuja, turvonnut olo, liikkeellelähdön mahdottomuus, seuraavan päivän velttoilu sekä mahdollisesti häpeällinen ja katuva mieli. Puhumattakaan tuhlatusta valuutasta. Ei ihmisen ole pakko juoda niin paljon että seuraava päivä menisi pipariksi, mutta ainakin itselle käy valitettavan usein niin. Humaltuminen on mukavaa, kännissä ja varsinkaan krapulassa olo ei. Olenkin päättänyt rajoittaa tuota alkoholin käyttöä. Olen muutaman kerran ollut selvänä humaltuneiden ihmisten mukana. Eihän se samanlaista hupia ole, mutta seuraavan päivän hyvä fiilis korvaa menetyksen sataprosenttisesti! En aio aloittaa minkäänlaista tipatonta ajanjaksoa, mutta aion juoda vain kun itse haluan (ilman muiden painostusta) ja harvoin kunnon humalaan saakka.

Kannustus ja tuki
Olen kerran aiemmin yrittänyt pudottaa painoa kotona, mutta ympäristö vaikutti minuun liikaa. Aina joku oli kysymässä "Miksi et ota pullaa?" tai ihmettelemässä treeni-intoani. Perheeni ja ystäväni yrittivät kannustaa minua mutta he tuntuivat ennemmin lannistavan tsemppiäni. Tuntui inhottavalta olla katseiden ja kysymysten kohteena, aivan kuin kukaan ei ymmärtänyt haluani pudottaa painoa. En halunnut kenenkään näkevän keskenveroista projektiani, mutta en voinut piilottaakaan sitä. Tuttuni seurasivat elämänmuutostani ja näkivät myös sen epäonnistumisen.

Reissuun lähtö antoi minulle täysin uuden ja erilaisen tilaisuuden. Päätin olla kertomatta painonpudotussuunnitelmistani kenellekään. Halusin yllättää ystäväni ja läheiseni uudella minälläni. Muiden blogeja lukiessa ja omaani kirjoittaessa sain tukea, jota en osannut odottaa. Lisäksi muutama ystäväni (Vilma ja Jokke) ryhtyivät mukaan hankkeeseeni tukemaan minua ja samalla aloittamaan omat laihdutusurakkansa. Minulla on vähemmän tuttuja ympärilläni mutta tunnen saavani enemmän kannustusta.

Reppureissussa tapaamani ihmiset näkevät minut juuri tällaisena. Heille voin kertoa pudottavani painoa, vähentäväni alkoholia ja lenkkeileväni enemmän. He eivät ihmettele elämämuutostani, sillä eivät ole koskaan sitä nähneet. Olen saanut ystäviä, jotka eivät kysele tai hämmästele. Heille voin olla keskeneräinen projekti, sillä he eivät välitä lopputuloksesta. Kotiin palatessani haluan olla uusi ihminen ja reissu mahdollistaa todellisen muodonmuutoksen.

Tuumailu tiivistettynä

Painonpudotus reissulla on haastavaa, mutta onko se haastavampaa kuin kotona? Tuskimpa. Itse asiassa se on rennompaa, sillä kukaan ei odota minulta muutosta. Kotona ihmiset eivät tiedä painonpudotuksestani, joten epäonnistuessanikin palaan korkeintaan samannäköisenä ihmisenä. Nimenomaan ulkopuolisten luoma henkinen paine on mielestäni pahinta painonpudotuksessa. Liikunnan yksipuolisuus saattaa hidastaa laihtumista mutta ei se sitä pysäytä. Loppujen lopuksi vain pieni osa painonpudotuksesta on liikunnan ansiota.

Eniten minua huolestuttaa vitamiinien ja ravintoaineiden vähäisyys, sillä nuudeleilla ei todellakaan ravita kroppaa oikein. Haluan pääasiassa tehdä todellisen elämän muutoksen ja sen takia pudottaa painoa mahdollisimman terveellisesti. Pian minun täytyykin ratkaista ongelma, kuinka minun kuuluu ravita itseäni.

Olen pudottanut verrannollisesti noin 400 grammaa viikossa. Se on ihan hyvä painonpudottajalta. Se on todella hyvä minulta. En voisi kovempaa tahtia vaatia itseltäni, enkä haluakaan. Tästä on hyvä jatkaa :)

PS. Mäjähtipä pitkä teksti!

weheartit

Aivan hillitön sokerinhimo!

Tai tarkemmin sanottuna suklaan. Suklaamousse, suklaakakku, suklaalevy. Tai vaahtokarkit, oikeastaan mitkä vain karkit. Suolainenkin kelpaisi, sipsit oikein mainiosti. Tänne jotain hyvää ny! Myönnetään: minua vaivaa hiilihydraattispainotteisen (herrrrrrkuttelu-) kauden jälkeinen normaalitila.

Eli olen palaamassa normirutiineihin ja joulun/uudenvuoden/loman jälkeinen sokerinkaipuu on iskenyt kunnolla päälle. Lomaherkutteluhan jatkui minulla vaikka uusi vuosi oli lähtenyt jo reippaasti liikkeelle. Itse asiassa viime lauantai oli ensimmäinen päivä, jolloin en napostellut mitään herkkuja. Ja tämä herkkuhinkutila on niin ärsyttävä!

Kyllä sitä ihminen tietää, kuinka pahalta kunnon turvotustilassa tuntuukaan. Tai ainakin meikäläinen uskoo, että yksinkertaisesti voin paremmin ilman sokeriannostusta. Tämän ajatuksen järsin kynsiäni, luen painonpudotusblogeja ja kuvittelen itseni timminä, kauniina ja iloisena. Pitkänpitkä matka on vielä siihen kroppaan, missä haluaisin asua. Hiilihydraattikauden lopetus tuo minut hieman lähemmäs sitä. Perskule, pystyn tähän!

Kävin testaamassa uudet juoksusortsini ja -paitani. Nuo vaatteet olivat minulle eräänlainen välitavoite, sillä aiemmin en ole kehdannut liikkua edes hitusen kroppaa muotoilevissa kuteissa - olen aina treenannut miesten mustissa, löysissä vaatteissa. Aluksi hävetti todella kulkea kaupungilla ja tunsin kaikkien ihmisten katseet. Oli samanlainen olo kuin aikoinaan aloittaessani lenkkeilyn! Ja ihan turhaan, sillä ketä oikeasti kiinnostaisi niin paljon minun kuntoiluni ja treenivaatteeni?

Joten loppujen lopuksi todella nautin aloituslenkistäni. Oli aurinkoista ja lämmintä; ihanaa vaihtelua lumiseutuihin ja toppavaatteisiin! Melkein voisi kutsua kesäksi, vaikkei Suomen suveen voikaan verrata. Vasta tästä todella lähtee minun uusi vuoteni!

Voinko saavuttaa 59 viikossa?

weheartit

Ny on semmoiset suunnitelmat ja lupaukset tehty että jumalavita!

Meillä on kolmen (ylipainoisen) kaverin jengi: Vilma, Jokke ja minä. Näille ystävilleni uskallan kertoa kaikesta ja paljastin myös painonpudotustavoitteestani. Kannustusta tuli reippaasti! Ja ehkä vielä parempaakin; Vilma ja Jokke lupasivat ryhtyä kanssani laihdutusurakkaan!

Päätimme pistää pienen haasteen pystyyn, jossa emme kuitenkaan kilpaile toisiamme vastaan. Tarkoituksenamme on tukea toisiamme ja läpäistä haaste yhdessä. Vaikka sitten piruillen ja uhkaillen. Ei rangaistuksia eikä epäonnistumisia, vaan yritystä ja kokeiluja!

Maaliskuuhun 2014 mennessä (eli noin 59 viikkoa):

Jokke on pudottanut 20 kiloa

Vilma on pudottanut 20 kiloa

Minä olen pudottanut 25 kiloa

Ja mikä onkaan yhteispalkintomme haasteen läpäisemisestä, paitsi tietenkin parempi terveys, itsetunnon kohoaminen ja ulkonäön muuttuminen? Vaellusretki Lappiin kesällä 2014! Yksi unelmistani, jota en ole ikinä kuntoni vuoksi toteuttanut. Vielä en tiedä, miten onnistun tarkkailemaan painoni putoamista (kun sitä vaakaa en omista.) Mutta suunta ensin alaspäin, murehditaan vasta sitten!

weheartit

Lentokoneen nousu, tsempin nousu!

Rinkka selkään ja lentokoneeseen! Eli täysin uusi sijainti kutsuu jälleen. En paljasta missä päin maailmaa milloinkin seikkailen, ettei minua ihan liian helposti tunnistettaisi. Ne joiden blogeja luen, huomaavat varmasti tilastoista että joku outo aina jostain maailmankolkasta lukaisee ;) Sen verran voin paljastaa, että nykyiset talvivaatteet heitin keräykseen, sillä aurinko kutsuu!

Ja tervetuloa uusille lukijoille! Sekä kiitokset kommenteista, jotka aina piristävät. En valitettavasti osaa lisätä Lukijat-sovellusta sivulleni, vaan minulle tulee aina error-ilmoitus. Osaisiko joku auttaa asiassa? (Tai toisaalta, miten olette onnistuneet kirjautumaan sivulleni lukijoiksi? Olen ihan pölöerkki nettiasioissa...)

Ystäväni tosiaan palasivat Suomeen ja nyt kuljen taas yksikseni. Kaksi viikkoa lomailua läheisten kanssa teki hyvää ja naurua riitti. Kuitenkin pakko myöntää, että odotin jo normaaleihin rutiineihin palaamista. Ja varsinkin painonpudotuksen ja kuntoilun jatkamista! Jouluherkutteli venyi aivan liian pitkälle. Kroppa huutaa terveellisen elämäntavan perään!

Viime päivinä olen pohtinut alkoholin vähentämistä reippaasti. Sillä vaikka kuinka nautin yhteisistä juhlahetkistä ja rentoutuneesta tunnelmasta, mieleni ja vartaloni ei voi hyvin alkoholisoituneena. Saan hyviä muistoja ja ystäviä ilman humalatilaakin, tai uskon niin. Aion ainakin yrittää! Samalla vähennän punaisen lihan syömistä, koska se vasta on pistänyt mahan sekaisin ja myllertämään. Nämä eivät ole lopullisia päätöksiä vaan kokeiluja. Katsotaan, paraneeko vointi vai miten käy.

Treenivaatteeni ovat aina noudattaneet samaa kaavaa: mustaa, löysää ja miesten osastolta. Päälläni ei ole koskaan nähty värikästä, naisellista tai mitään imartelevaa, sillä en ole panostanut urheiluvaatteisiin. Olen toivonut olevani mahdollisimman huomaamaton ja näkymätön. Häpeän kilojani ja tiedän ettei niiden hyllyminen ja pursuaminen ole mukavaa katsottavaa. Miesten paidoissa ja kuoseissa minuun ei kiinnitetä niin paljon huomiota.

Mutta uusi kulttuuri ja uudet haasteet! En välitä shoppaamisesta, mutta kahdessa kaupassa voin käyttää loputtomasti aikaa: kirjakauppa ja urheilukauppa. Ja kerrankin urheilukaupasta lähti vaatteita mukaani! Ei vieläkään mitään värien huippua, mutta ensimmäistä kertaa jotain naistenosastolta! Tämä on suuuuuri harppaus kohdallani. :)

Kumpikin vaate on Adidakselta. Kuvan värit ovat pielessä, mutta paidan teksti on pinkki ja sortsien raidat turkoosit. Värejä, värejä!

Ihastuin heti tekstiin ;) Tsemppivaate!

Olen todella ylpeä noista vaatteista (voiko vaatteista sanoa olevansa ylpeä?) Ja tykkään niistä hirmuisesti! Mukavat päällä ja sortsit sopivan löysät etten tunne rusentuvani. Mutta voi, ennen paluumatkaa Suomeen ystäväni hankkivat minulle yllätyslahjan. Toisen urheiluvaatekerran!



Sekä paita että (juoksu-)housut ovat liian pienet, mutta luotan siihen että pian ne ovat sopivat! Sitä paitsi, olen hiukan imarreltu siitä, että ystäväni kuvittelivat minun olevan pienempi kuin olenkaan. Elleivät he taktisesti suunnitelleet piristävänsä minua ostamalla pienempiä vaatteita. En tiedä muuta kuin että kohta (tai vähän pidemmän ajan päästä) juoksentelen niissä!

On muuten niin hyvä fiilis. Lopuksi vielä kuva viimeiseltä yhteiseltä ravintolaillalta ja annoksestani: lohi- ja katkarapusalaatti leivänkannikoilla. Janojuomaksi olutta, hups. Oikein hyvää oli!

Mielen valokuvia

Melkein kaikilla painonpudottajilla on jokin tapahtuma tai valokuva, joka herätti sopusuhtaisuuden harhakuvitelmasta ja iskosti mieleen "Herrajumala, olen ruma. Olen oikeasti läski." Myöhemmin esimerkiksi tuota kuvaa katsoessaan painonpudottaja muistaa, miksi ryhtyi mittavaan, ahdistavaan ja kurkkua kuristavaan urakkaan kohti normaalipainoa.

Olin kuvitellut, ettei minulla olisi kyseistä valokuvaa. Kun olin suurimmillani, välttelin kameroita ja kuvaustilaisuuksia. Tai oikeastaan korjaan: suostuin kuvauksiin, mikäli sain itse määritellä tarkasti kuvakulman ja rajauksen. Minua sai kuvata, kunhan kykenin hallitsemaan kuvaa. Muokkasin ja huijasin itsestäni pienemmän version. Pelkäsin aina pahinta ystävieni lähettäessä nettiin yhteiskuvia, joissa olin mukana.

Löysin muutama päivä sitten koneeltani valokuvia. Niissä en ollut isoimmillani mutta olin todella lähellä sitä. Mikä juuri näissä kuvissa sai - valehtelematta - henkeni salpautumaan ja silmäni pyöristymään järkytyksestä? Olen aivan valtavan suuri kuvissa. Se ei yllättänyt. Mutta tuolloin kuvittelin kiloistani huolimatta olevani kaunis. Olevani valloittava.

Jahyisaatana. Olen valokuvissa niin kuvottava että halusin itkeä. Miten olen onnistunut sulkemaan silmäni tuolta ihralta ja karmeudelta? Mikä pahempaa, kuvittelin todella olevani nätti. Ja tuolloin vielä ihmettelin, miksen saanut ihastukseltani vastakaikua vaan hän alkoi seurustelemaan yhteisen tuttumme kanssa. Vaikka mielestäni sovimme täydellisesti yhteen ja näytimme hyvältä yhdessä.

Miten olen voinut huijata itseäni näin? En minä ollut kaunis. Olin jonkinlaisen itseriittoisen, rasvasta muodostuneen kuplan ympäröimä, jonka sisällä elin sokeana. Mielestäni en ollut upein ystäväporukastamme, mutta viehättävä tapaus kuitenkin. Tätä illuusiota pitivät yllä ne muutamat miehet, jotka yrittivät iskeä baarissa. Ystävämiehet ihastuivat minuun, sillä he tunsivat luonteeni ja pitivät siitä. Eivät he ulkonäköön ihastuneet - luonteeni vain hämärsi todellista ulkomuotoani.

Olen aina kuvitellut ovelani "ihan hyvännäköinen". Ei ihme, että ystäväni ovat huomautelleet laihtumisestani; entisestä ulkomuodosta suunta ei voinut olla kuin parempaan päin. Ja minuun sattuu syvältä todetessani, että kulutin vuosia tähän kuvitelmaan "ihan hyvännäköisyydestä". Olisin voinut jo vuosia sitten parantaa elämäntapojani ja pudottaa painoani.

Mutta en kokenut sitä tarpeelliseksi. Miksi olisinkaan? Miehiä pyöri lähipiirissä ihan mukavasti, jotta itsetunto pysyisi tarpeeksi korkealla. Jotta en huomaisi todellisuutta. Monesti olemme erään läheisen kanssa todenneet, että jos emme saisi huomiota, olisimme jo tehneet asialle jotain. Elopainostani huolimatta minusta kiinnostuttiin, joten miksi yrittäisinkään muuttaa itseäni?

Olen ollut niin idiootti. Olen todella asunut kuvitelmassani. Enkä voi kuin sanoa, että onneksi vihdoin kuplani puhkesi. En halua olla se sama ihminen kuin valokuvassa 37 viikkoa sitten, joka pukeutui liian pieniin vaatteisiin, koska omasta mielestään sopi niihin loistavasti. En ole se ihminen enää, enkä koskaan halua palata siihen vaiheeseen. En pidä itseäni sysirumana. Nyt vain ymmärrän, etten todellakaan ollut aiemmin mikään Afrodite.

Tämä ei ole ruikutus- tai säälinkeruuteksti. Tämä on teksti ihmiseltä, jonka silmät todella avautuivat. Ne valokuvat, ne kamalan todelliset valokuvat, talletan tietokoneeni näytölle. Jotta näen ne joka-ikinen-päivä.

Tunnustan eläneeni

Vuosi 2012 on nyt virallisesti takanapäin. Edellinen vuosi oli sekä raskain että mahtavin kokemani. Mitä kaikkea vuoteeni lukeutuikaan?

2012 alkoi mittavilla itsetunto-ongelmilla ja yrityksillä unohtaa surut alkoholilla. Eron jälkiseuraukset, (laastari)suhde ja siten rakkaan ystävän menetys, lukioystävien tapaaminen ja kisoihin osallistuminen.
Ulkomaanmatkoja Euroopassa ja sen ulkopuolella, uusia tuttavapiirejä ja kaikenlaisia juhlia, tapahtumia joista yritin nauttia mutta joissa join aivan liikaa koska R on täällä ja minun täytyy esittää onnellista. Työahdistusta ja liiallista työmäärää, vähintään kolme eri työtä samaan aikaan, monia hetkiä vanhojen ystävien kanssa, ystävyyssuhteiden loppuminen ja uusien alkaminen, kesä ihanissa hommissa, suuria määriä alkoholia. Vääränlaisia ja oikeanlaisia suhteita.
Herääminen masennuksesta. Päätös muuttaa elämää, kodin jättäminen ja rinkan pakkaaminen. Menolippu ja vapaus toimia toisin. Maailman näkeminen uudella tavalla. Uusia ystäviä ja uusia suuntia. Suunnitelmia, haaveita. Päätös pudottaa painoa ja tehdä itseni tyytyväiseksi. Uusi tulevaisuus. Vuoden onnellisinta aikaa. Elämän tyytyväisintä aikaa.

Olen löytänyt tien pois surun ja itseinhon vaiheesta. Nyt kun olen saanut vaikeat ja hankalat asiat hoidettua sekä lisättyä niitä parempia puolia, voisi odottaa että vuodesta 2013 tulee MIELETÖN. Noh, yritän olla povailematta liikaa. Mennään tyynesti eteenpäin ja otetaan vastaan kaikki hyvä mitä löytyy. Mutta uskon, että ensi vuodesta tulee ikimuistoinen monella tapaa.

Gwenndelin laittoi blogiinsa kuvan, joka riemastutti meikäläistäkin. Kokeile itsekin: mitkä kolme sanaa näet ensimmäisenä tekstistä? Saat ne asiat ensi vuonna :)

  

humour. experience. intelligence.

huumoria. kokemuksia. älykkyyttä.
  

Sopivat passelisti suunnitelmiini! Ajatuksena olisi reppureissata koko vuosi 2013, joten matkaan tarvitaan ehdottomasti huumoria. Kokemuksia karttuu varmasti ;) Ja älykkyyttä kaivataan, etten ryhdy typeriin tempauksiin mukaan ja selviän vuodesta. (Siinä on jo tarpeeksi haastetta!)

Voisin sanoa, että lähtökohdat ensi vuoteen ovat parhaimmasta päästä.

Uudenvuoden lupauksia (tai pikemminkin suunnitelmia!)
★ En anna painon olla este millekään haluamalleni asialle (paitsi pienemmille vaatteille tietysti); haluan saavuttaa kaiken kiloista huolimatta!

★ Urheilu osaksi arkielämää; vaikka kävelylenkki kerrallaan!

★ Haluan oppia tunnistamaan, milloin makeanhimo on täyttynyt; etten tottumuksesta aina vetäisisi nassuun sitä koko karkkipussia!
★ Opettelen vähentämään - turhia - omantunnontuskia. Välillä saa herkutella ja levätä sängyn pohjalla. Aina ei tarvitse olla menossa ja yrittää olla täydellinen.

Mitä tavoittelen:
★ Vuodessa haluan pudottaa painoa 20 kiloa. Siinä on suuri urakka, mutta onneksi on pitkä matkakin ;) Kiloklubin mukaan parinkymmenen kilon pudotus on hyvinkin mahdollinen, mutta yritän olla aikatauluttamatta itseäni. Hermoilematta paras!
★ Parempi kunto, parempi olo.
★ Itsetunto korkeammalle! Olen hyvä tällaisenaan. Pudotan painoa itseni vuoksi, en muiden takia. Haluan olla tyytyväisempi vartalooni ja olemukseeni.

  

weheartit