tiistai 8. tammikuuta 2013

Lentokoneen nousu, tsempin nousu!

Rinkka selkään ja lentokoneeseen! Eli täysin uusi sijainti kutsuu jälleen. En paljasta missä päin maailmaa milloinkin seikkailen, ettei minua ihan liian helposti tunnistettaisi. Ne joiden blogeja luen, huomaavat varmasti tilastoista että joku outo aina jostain maailmankolkasta lukaisee ;) Sen verran voin paljastaa, että nykyiset talvivaatteet heitin keräykseen, sillä aurinko kutsuu!

Ja tervetuloa uusille lukijoille! Sekä kiitokset kommenteista, jotka aina piristävät. En valitettavasti osaa lisätä Lukijat-sovellusta sivulleni, vaan minulle tulee aina error-ilmoitus. Osaisiko joku auttaa asiassa? (Tai toisaalta, miten olette onnistuneet kirjautumaan sivulleni lukijoiksi? Olen ihan pölöerkki nettiasioissa...)

Ystäväni tosiaan palasivat Suomeen ja nyt kuljen taas yksikseni. Kaksi viikkoa lomailua läheisten kanssa teki hyvää ja naurua riitti. Kuitenkin pakko myöntää, että odotin jo normaaleihin rutiineihin palaamista. Ja varsinkin painonpudotuksen ja kuntoilun jatkamista! Jouluherkutteli venyi aivan liian pitkälle. Kroppa huutaa terveellisen elämäntavan perään!

Viime päivinä olen pohtinut alkoholin vähentämistä reippaasti. Sillä vaikka kuinka nautin yhteisistä juhlahetkistä ja rentoutuneesta tunnelmasta, mieleni ja vartaloni ei voi hyvin alkoholisoituneena. Saan hyviä muistoja ja ystäviä ilman humalatilaakin, tai uskon niin. Aion ainakin yrittää! Samalla vähennän punaisen lihan syömistä, koska se vasta on pistänyt mahan sekaisin ja myllertämään. Nämä eivät ole lopullisia päätöksiä vaan kokeiluja. Katsotaan, paraneeko vointi vai miten käy.

Treenivaatteeni ovat aina noudattaneet samaa kaavaa: mustaa, löysää ja miesten osastolta. Päälläni ei ole koskaan nähty värikästä, naisellista tai mitään imartelevaa, sillä en ole panostanut urheiluvaatteisiin. Olen toivonut olevani mahdollisimman huomaamaton ja näkymätön. Häpeän kilojani ja tiedän ettei niiden hyllyminen ja pursuaminen ole mukavaa katsottavaa. Miesten paidoissa ja kuoseissa minuun ei kiinnitetä niin paljon huomiota.

Mutta uusi kulttuuri ja uudet haasteet! En välitä shoppaamisesta, mutta kahdessa kaupassa voin käyttää loputtomasti aikaa: kirjakauppa ja urheilukauppa. Ja kerrankin urheilukaupasta lähti vaatteita mukaani! Ei vieläkään mitään värien huippua, mutta ensimmäistä kertaa jotain naistenosastolta! Tämä on suuuuuri harppaus kohdallani. :)

Kumpikin vaate on Adidakselta. Kuvan värit ovat pielessä, mutta paidan teksti on pinkki ja sortsien raidat turkoosit. Värejä, värejä!
Ihastuin heti tekstiin ;) Tsemppivaate!
Olen todella ylpeä noista vaatteista (voiko vaatteista sanoa olevansa ylpeä?) Ja tykkään niistä hirmuisesti! Mukavat päällä ja sortsit sopivan löysät etten tunne rusentuvani. Mutta voi, ennen paluumatkaa Suomeen ystäväni hankkivat minulle yllätyslahjan. Toisen urheiluvaatekerran!



Sekä paita että (juoksu-)housut ovat liian pienet, mutta luotan siihen että pian ne ovat sopivat! Sitä paitsi, olen hiukan imarreltu siitä, että ystäväni kuvittelivat minun olevan pienempi kuin olenkaan. Elleivät he taktisesti suunnitelleet piristävänsä minua ostamalla pienempiä vaatteita. En tiedä muuta kuin että kohta (tai vähän pidemmän ajan päästä) juoksentelen niissä!

On muuten niin hyvä fiilis. Lopuksi vielä kuva viimeiseltä yhteiseltä ravintolaillalta ja annoksestani: lohi- ja katkarapusalaatti leivänkannikoilla. Janojuomaksi olutta, hups. Oikein hyvää oli!


4 kommenttia:

  1. Lukijaksi pystyy ryhtymään ainakin oman hallintapaneelin kautta. Lukuluettelon jossain kohtaa on "lisää" -painike, jonka kautta voi lisätä luettavakseen haluamansa blogin url-osoitteen ja ryhtyä lukijaksi. :) Ainakin itse olen päätynyt lukijaksi tuolla tavalla, jos lukijat-palkkia ei ole ollut. En sitten tiedä onko olemassa joku helpompikin tapa, vaikka ei tuokaan nyt kovin vaikeaa ole. :D Valitettavasti en osaa neuvoa lukijat-palkin lisäämisessä, minulle se ei ole ikinä urputtanut mitään. Muuten tämä blogger kyllä sekoilee välillä.

    Noi treenivaatteet on jollain tapaa söpöt, etenki noi sortsit. :D Mie en nyt keksi parempaa sanaa, mutta ehkä se on toi turkoosi. Turkoosi on söpö väri! Ja paidan teksti on tosiaan aika tsemppaava. :) Sitä päivää odotellessa, että itse uskallan tuollaiseen vaatekertaan pukeutua julkisesti... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ohjeista! Ehkä joskus onnistun selvittämään Lukijat-sovelluksen ongelman :) Ainakin nyt tiedän, miten onnistuu kiertoteitse lisäämään!

      Söpöt treenivaatteet kelpaavat hyvin tässä vaiheessa ;) Kiitokset! Vielä ei ole mitään koeajettu, mutta josko sitä pian kehtaisi...

      Poista
  2. Minullakin on tapana kuntoilla joissain vanhoissa kulahtaneissa t-paidoissa... Pitäisi ostaa jotain kunnollista.

    Ei tarvitse vastata, jos on liian henkilökohtaista, mutta miten sinä rahoitat matkustelusi? Kysyn siksi, että olen aina haaveillut samasta, mutta ajatellut, että siihen tarvittaisiin ihan mielettömän suuret säästöt, joita minulla ei ole. Vai käytkö töissä siellä ollessasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On jotenkin helpottavampaa treenata tutuissa vaatteissa, itselle ainakin oli kauhea haaste hankkia jotain erilaista (ja hieman naisellistakin) :)

      Olen aina tehnyt paljon töitä ja säästöjä olen käyttänyt ainoastaan matkusteluun. Opiskeluiden ohella tein kahta työtä ja valmistumisen jälkeen kolmea samaan aikaan :) Ne säästöt hupenivat kuitenkin melkoisen nopeasti. Tällä hetkellä en työskentele mutta tarkoituksena olisi etsiä työpaikka.

      Poista