tiistai 1. tammikuuta 2013

Tunnustan eläneeni

Vuosi 2012 on nyt virallisesti takanapäin. Edellinen vuosi oli sekä raskain että mahtavin kokemani. Mitä kaikkea vuoteeni lukeutuikaan?

2012 alkoi mittavilla itsetunto-ongelmilla ja yrityksillä unohtaa surut alkoholilla. Eron jälkiseuraukset, (laastari)suhde ja siten rakkaan ystävän menetys, lukioystävien tapaaminen ja kisoihin osallistuminen.
Ulkomaanmatkoja Euroopassa ja sen ulkopuolella, uusia tuttavapiirejä ja kaikenlaisia juhlia, tapahtumia joista yritin nauttia mutta joissa join aivan liikaa koska R on täällä ja minun täytyy esittää onnellista. Työahdistusta ja liiallista työmäärää, vähintään kolme eri työtä samaan aikaan, monia hetkiä vanhojen ystävien kanssa, ystävyyssuhteiden loppuminen ja uusien alkaminen, kesä ihanissa hommissa, suuria määriä alkoholia. Vääränlaisia ja oikeanlaisia suhteita.
Herääminen masennuksesta. Päätös muuttaa elämää, kodin jättäminen ja rinkan pakkaaminen. Menolippu ja vapaus toimia toisin. Maailman näkeminen uudella tavalla. Uusia ystäviä ja uusia suuntia. Suunnitelmia, haaveita. Päätös pudottaa painoa ja tehdä itseni tyytyväiseksi. Uusi tulevaisuus. Vuoden onnellisinta aikaa. Elämän tyytyväisintä aikaa.

Olen löytänyt tien pois surun ja itseinhon vaiheesta. Nyt kun olen saanut vaikeat ja hankalat asiat hoidettua sekä lisättyä niitä parempia puolia, voisi odottaa että vuodesta 2013 tulee MIELETÖN. Noh, yritän olla povailematta liikaa. Mennään tyynesti eteenpäin ja otetaan vastaan kaikki hyvä mitä löytyy. Mutta uskon, että ensi vuodesta tulee ikimuistoinen monella tapaa.

Gwenndelin laittoi blogiinsa kuvan, joka riemastutti meikäläistäkin. Kokeile itsekin: mitkä kolme sanaa näet ensimmäisenä tekstistä? Saat ne asiat ensi vuonna :)

  
humour. experience. intelligence.
huumoria. kokemuksia. älykkyyttä.
  
Sopivat passelisti suunnitelmiini! Ajatuksena olisi reppureissata koko vuosi 2013, joten matkaan tarvitaan ehdottomasti huumoria. Kokemuksia karttuu varmasti ;) Ja älykkyyttä kaivataan, etten ryhdy typeriin tempauksiin mukaan ja selviän vuodesta. (Siinä on jo tarpeeksi haastetta!)

Voisin sanoa, että lähtökohdat ensi vuoteen ovat parhaimmasta päästä.

Uudenvuoden lupauksia (tai pikemminkin suunnitelmia!)
★ En anna painon olla este millekään haluamalleni asialle (paitsi pienemmille vaatteille tietysti); haluan saavuttaa kaiken kiloista huolimatta!
★ Urheilu osaksi arkielämää; vaikka kävelylenkki kerrallaan!
★ Haluan oppia tunnistamaan, milloin makeanhimo on täyttynyt; etten tottumuksesta aina vetäisisi nassuun sitä koko karkkipussia!
★ Opettelen vähentämään - turhia - omantunnontuskia. Välillä saa herkutella ja levätä sängyn pohjalla. Aina ei tarvitse olla menossa ja yrittää olla täydellinen.

Mitä tavoittelen:
Vuodessa haluan pudottaa painoa 20 kiloa. Siinä on suuri urakka, mutta onneksi on pitkä matkakin ;) Kiloklubin mukaan parinkymmenen kilon pudotus on hyvinkin mahdollinen, mutta yritän olla aikatauluttamatta itseäni. Hermoilematta paras!
★ Parempi kunto, parempi olo.
★ Itsetunto korkeammalle! Olen hyvä tällaisenaan. Pudotan painoa itseni vuoksi, en muiden takia. Haluan olla tyytyväisempi vartalooni ja olemukseeni.

  
Tumblr_mf71451cxb1rdzs2mo1_400_large
weheartit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti