Punnitaanpas hyvät ja huonot

Voin todeta ensimmäistä kertaa elämässäni, että olen pudottanut painoa (enemmän tai vähemmän) onnistuneesti yli puoli vuotta! High five! Hitaasti painoa on tippunut enkä oikeasti itse huomaa vielä oleellista eroa, mutta muut ovat huomanneet ja onhan tuo fyysinen olokin parantunut reippaasti. Eikä se kaksois(kolmois!)leuka ihan jokaisessa kuvassa vie huomiota.

Koska tämä blogi käsittelee reissaamista maailman ympäri laihduttaessa, voin ehkä näin pitkällä kokemuksella hieman tiivistää huomioitani! Seuraavat kohdat ovat vain omia huomioitani ja mielipiteitäni, ja moni reppureissaaja voi olla eri mieltä. Toivottavasti kukaan ei harmistu :)

Reissulla painonpudottamisen hyvikset ja pahikset

wehearit

Vaaka
Vaaka on sekä laihduttajan kaveri että vihollinen. Minulle oli alusta lähtien selvää, etten voi käyttää vaakaa apukeinona urakassa. Niinä harvoina kertoina, kun olen tiennyt tarkan painoni matkan aikana, olen saanut lainata tuttavan tai kuntosalin laitetta. Tästä syystä en tiedä viikottain tai edes kuukausittain muuttuvia kilojani. Omalla kohdallani tämä on tehnyt painonpudotuksesta rentoa ja huoletonta. Miksi stressata muutamien satojen grammojen muutosta? Pudotan painoa omaan tahtiini ja juuri minulle sopivassa rytmissä. Minulla ei ole viikkotavoitteita vaan lopullinen tavoite, jonka saavutan ennemmin tai myöhemmin. Laihdutan kroppani tahdissa ja se tuntuu todella hyvältä.

Toisaalta mistä ihmeestä tiedän, että etenenkö oikeaan suuntaan? Painonpudotus on kuitenkin niin hiljattaista ja rauhallista, että todellisuudessa saatan junnata samassa painossa koko ajan. Kun painoa on enemmän pudotettavana, ei tätä yleensä tarvitse pelätä. Mutta normaalipainon rajan lähestyessä vaikeutuu urakkakin. Vaaka helpottaisi huomattavasti tavoitteiden luonnissa. Lisäksi joskus on hermoja raastavaa, kun ei tiedä painoaan! Pudotetuista kiloista saa hirmuisen tsempin, mistä minä jään nyt vaille. Entä jos syön enemmän kuin ymmärränkään enkä huomaa painoni tasaantumista (tai mikä pahempaa, sen nousemista)?

Mistä pääsemmekin aiheeseen...

Syöminen
"Ruokaa tuokaa, vatsa huokaa; maha hankaa selkärankaa!" Mistähän tuokin sanonta takoutunut mieleeni. Helppoa myöntää, että reppureissaaja ei syö - tai kun se syö, niin epäterveellisesti. Ei, ei tule hamppareita tai pitsaa vedettyä. Kun sitä iänikuista nuudelia ja pastaa ja tomaattikastiketta. Halvalla kun saa niin sitähän vedetään. Reppureissaus on opettanut, kuinka paljon voikaan kaivata vihanneksia ja hedelmiä, yleensäkin terveellistä ruokavaliota. Usein sanotaan, että "Kyllä sitä terveellistä ruokaa voi ostaa, kun jättää ne epäterveelliset pois" - mutta kun en mää osta sipsejäkään! Kovasti haluaisin, mutta ihan yhtä kalliita ne ovat. Ostoslistasta on yksinkertaisesti jäänyt kaikki kallis pois. Eikä vitamiineista voida puhuakaan.

Mutta en kiellä; nuudelikuuri on niitä kiloja todella pudottanut. Kun muuttaa elämäänsä radikaalisti, on (kohtuu) helppoa muuttaa samalla elämäntapojaan ruuan suhteen. Ruokavaliota ei voi kehua terveelliseksi mutta aikamoisen puutostilan sillä saa! Luultavasti laihtuakseen saisi syödä mitä tahansa ruokaa kunhan ei syö liikaa. Minun päivittäiset ruokailuni koostuvat (niistä ilkeistä ja kirotuista) viljoista. Syön kuitenkin riittävästi, sillä harvoin minulle tulee nälkä. Ruokailuistani ovat vain jääneet kaikista pahimmat osat pois: makeat ja suolaiset herkut sekä leipä. Joulun ja uuden vuoden ajaksi sallin itselleni herkuttelut ystävieni kanssa, ja pyhien jälkeen minulle jäi hiilihydraattikierre päälle. Mutta siitä tulee nyt loppu, sillä herkkuihin en tuhlaa rahaa! Eiköhän tässä pikku hiljaa olla suuntaamassa ennen joulua olleeseen tsemppivauhtiin.

weheartit

Urheilu
Olen matkustellut sekä lämpimissä että kylmissä maissa. Olipa ilmasto mikä tahansa, urheiluni painottuu ulkona lenkkeilyyn. Muutaman hassun kerran olen (ilmaisen vierailun verukkeella) päässyt salille, mutta rutiinimaisesta kuntosaleilusta voi vain haaveilla. Lenkkeily on mukavaa, mutta välillä niiiiiin pitkästyttävää! Se on loppujen lopuksi sitä samaa hyörimistä päivästä toiseen. Ja minulla on vielä tämä itsetunnon ongelma, kun pelkään toisten (lue: parempikuntoisten) tuijotusta. Kotona kuntosalilla treenatessa tuo pelko ei minulla vaivannut, sillä keskityin täysillä treenaamiseen. Mutta ulkona musiikkikaan ei aina peitä sitä tunnetta, että häiritsen muita läsnäolollani.

Mutta oi sitä tunnetta, kun kulkee kauniilla reitillä ja hyvä biisi tahdittaa lenkkiä! Jokin aika sitten osallistuin terveysjuoksukisaan, ja kerroinkin täällä saaneeni kisasta parhaan urheilufiiliksen ikinä. Oli uskomatonta hölkätä ja juosta toisten kanssa ja kasvattaa vauhtia ja ohittaa muita ja lopulta ylittää maaliviiva! Se oli jotain niin hienoa. Yksi uuden vuoden tavoitteistani onkin juoksuharrastus, sen aloittaminen ja ylläpitäminen. Tällä hetkellä nautin pelkästä hölkkäyksestä, varsinkin kun päätän hölkätä jonkun tietyn matkan ja sitten hölkkään hieman kauemmin ja sen jälkeen olenkin puolikuollut. (Mitä tämä kertoo kunnostani?) Siinä sitä tuntee olevansa kauneimmillaan ja parhaimmillaan, treenivaatteissaan pienen voiton saavuttaneena.

Aluksi urheiluongelmana oli myös treenivaatteiden puuttuminen. En halunnut käyttää urheilussa ja normaalioloissa samoja vaatteita, mutta se oli melkein pakollista, rinkkaani ei nimittäin mahdu mitään ylimääräistä. Mutta lopulta päätin, että tätä varten uhraan aikaa ja tilaa! Nyt rinkassani on muutama vaatekerta urheilulle :)

Jälleen näppärä aasinsilta treenikuteista aiheeseen...

Vaatteet
Varmasti jokainen painonpudottaja rakastaa sitä, kun huomaa normaalivaatteidensa käyvän isoiksi. Voiko sen parempaa merkkiä laihtumisesta olla! Ainakin itselläni on uskomattoman hyvä fiilis, kun pukeudun ja housut menevät päälle ilman minkäänlaista renkutusta. Vielä parempi on, kun huomaa tarvitsevansa vyön. Aiemmin en tykännyt käyttää vöitä, mutta nykyään ne ovat kuin mitali kaulassa - omanlaisensa voitto, todiste jostain suuremmasta! Tai siis pienemmästä tässä tapauksessa ;) Paidat sulahtavat ja asettuvat mukavammin päälle, kolminkertaiset kylkimakkarat eivät estä enää mekkojen käyttöä. Enkä varmaan ole ainoa, joka kärsii yhteenhakaavista reisistä ja siitä pirunmoisesta kivusta, kun iho hankautuu rikki? Tästä syystä en ole lukemattoman moneen vuoteen käyttänyt mekkoja tai hameita. Mutta koska reiteni eivät ole yhtä multimassiiviset ja kylkeni piskuisen solakammat, kehtaan pukeutua mekkoihin! Tosin käytän sortseja sen alla, ovathan reiteni melkoisen massiiviset ja yhteenhankautuvat yhä... Parempaan ja pienempään päin kuitenkin menossa!

Mutta eihän tuo auta, että vaatteet käyvät isoiksi; pitäisi kyetä ostamaan niitä pienempiä tilalle. Koko reissuni aikana reppuuni on tullut tasan nämä vaatteet: itse ostamani urheilusortsit ja -paita sekä ystävieni ostamat mekko ja juoksuvaatteet. Aika hyvä ja pieni saldo puolelta vuodelta! En sano, ettei minun olisi tehnyt mieli ostaa lukemattomia vaatteita: sanon etten ole kyennyt. Kun normaalisti kotona raha on tiukassa niin silloin ei shoppailla, ja tämä pätee reppureissatessakin. Otin kotoani mukanani vaatteet, joilla suunnittelin pärjääväni koko pitkän seikkailuni ajan. Ja niitähän minä aion käyttää, vaikka niistä tulisi teltat päälläni ja näyttäisin Möröltä! (Ei ole muuten kaukana tuo mielikuva todellisuudesta). Suurin ongelma on se, ettei rinkassa voi kantaa monia vaatekertoja. Omistaisipa kuljetettavan vaatekaapin...

weheartit

Sosiaalinen elämä
Tämä luo ehkä suurimman ristiriidan reppureissauksen ja painonpudotuksen välillä. Reppureissaus on lähestulkoon käännös "juhlimiselle". Reppureissaajat tapaavat hostelleissa, ostavat halpaa alkoholia, juovat ja ja juovat paljon enemmän ja pitävät hauskaa. Ne reppureissaajat, jotka eivät työskentele iltaisin, alkoholisoituvat. Sosiaalinen elämä on hostelleissa parhaimmillaan ja ihmiset viihtyvät yhdessä todella paljon. Tähän mennessä olen kokenut monia ikimuistoisia iltoja nimenomaan hostelleissa ja nimenomaan alkoholin alaisena. Humala rentouttaa ja yhdistää, ainakin niin olen itse kokenut.

Alkoholista ei kuitenkaan seuraa muutamaa hauskaa kännikuvaa enempää mitään. Turhia kaloreita, humalaruokailuja, krapularuokailuja, turvonnut olo, liikkeellelähdön mahdottomuus, seuraavan päivän velttoilu sekä mahdollisesti häpeällinen ja katuva mieli. Puhumattakaan tuhlatusta valuutasta. Ei ihmisen ole pakko juoda niin paljon että seuraava päivä menisi pipariksi, mutta ainakin itselle käy valitettavan usein niin. Humaltuminen on mukavaa, kännissä ja varsinkaan krapulassa olo ei. Olenkin päättänyt rajoittaa tuota alkoholin käyttöä. Olen muutaman kerran ollut selvänä humaltuneiden ihmisten mukana. Eihän se samanlaista hupia ole, mutta seuraavan päivän hyvä fiilis korvaa menetyksen sataprosenttisesti! En aio aloittaa minkäänlaista tipatonta ajanjaksoa, mutta aion juoda vain kun itse haluan (ilman muiden painostusta) ja harvoin kunnon humalaan saakka.

Kannustus ja tuki
Olen kerran aiemmin yrittänyt pudottaa painoa kotona, mutta ympäristö vaikutti minuun liikaa. Aina joku oli kysymässä "Miksi et ota pullaa?" tai ihmettelemässä treeni-intoani. Perheeni ja ystäväni yrittivät kannustaa minua mutta he tuntuivat ennemmin lannistavan tsemppiäni. Tuntui inhottavalta olla katseiden ja kysymysten kohteena, aivan kuin kukaan ei ymmärtänyt haluani pudottaa painoa. En halunnut kenenkään näkevän keskenveroista projektiani, mutta en voinut piilottaakaan sitä. Tuttuni seurasivat elämänmuutostani ja näkivät myös sen epäonnistumisen.

Reissuun lähtö antoi minulle täysin uuden ja erilaisen tilaisuuden. Päätin olla kertomatta painonpudotussuunnitelmistani kenellekään. Halusin yllättää ystäväni ja läheiseni uudella minälläni. Muiden blogeja lukiessa ja omaani kirjoittaessa sain tukea, jota en osannut odottaa. Lisäksi muutama ystäväni (Vilma ja Jokke) ryhtyivät mukaan hankkeeseeni tukemaan minua ja samalla aloittamaan omat laihdutusurakkansa. Minulla on vähemmän tuttuja ympärilläni mutta tunnen saavani enemmän kannustusta.

Reppureissussa tapaamani ihmiset näkevät minut juuri tällaisena. Heille voin kertoa pudottavani painoa, vähentäväni alkoholia ja lenkkeileväni enemmän. He eivät ihmettele elämämuutostani, sillä eivät ole koskaan sitä nähneet. Olen saanut ystäviä, jotka eivät kysele tai hämmästele. Heille voin olla keskeneräinen projekti, sillä he eivät välitä lopputuloksesta. Kotiin palatessani haluan olla uusi ihminen ja reissu mahdollistaa todellisen muodonmuutoksen.

Tuumailu tiivistettynä

Painonpudotus reissulla on haastavaa, mutta onko se haastavampaa kuin kotona? Tuskimpa. Itse asiassa se on rennompaa, sillä kukaan ei odota minulta muutosta. Kotona ihmiset eivät tiedä painonpudotuksestani, joten epäonnistuessanikin palaan korkeintaan samannäköisenä ihmisenä. Nimenomaan ulkopuolisten luoma henkinen paine on mielestäni pahinta painonpudotuksessa. Liikunnan yksipuolisuus saattaa hidastaa laihtumista mutta ei se sitä pysäytä. Loppujen lopuksi vain pieni osa painonpudotuksesta on liikunnan ansiota.

Eniten minua huolestuttaa vitamiinien ja ravintoaineiden vähäisyys, sillä nuudeleilla ei todellakaan ravita kroppaa oikein. Haluan pääasiassa tehdä todellisen elämän muutoksen ja sen takia pudottaa painoa mahdollisimman terveellisesti. Pian minun täytyykin ratkaista ongelma, kuinka minun kuuluu ravita itseäni.

Olen pudottanut verrannollisesti noin 400 grammaa viikossa. Se on ihan hyvä painonpudottajalta. Se on todella hyvä minulta. En voisi kovempaa tahtia vaatia itseltäni, enkä haluakaan. Tästä on hyvä jatkaa :)

PS. Mäjähtipä pitkä teksti!

weheartit